Lukuja, toivoa ja valinta

Kuten viime postauksessa totesin, keskiviikkopunnitus jäi epähuomiossa väliin. Ja koska olen jonkin asteen kontrollifriikki, niin eihän sitä punnitusta voinut esimerkiksi tänään torstaina tehdä.

Ajattelin silti vähän pyöritellä lukuja, joita tulin pohtineeksi vuodenvaihteessa, kun tutkailin HeiaHeian tilastoja ja märehdin vuoden aikana keräämääni neljän kilon massaa.

Yksi kilogramma rasvaa sisältää noin 7700 kaloria. Neljän kilon lihominen edellyttää siis ylimääräisen 30 800 kalorin pupeltamista. Näyttää aika hurjalta luvulta. Karkeasti sanottuna 30 suklaalevyä sisältää tuon määrän. Sitten laskin paljonko 30 800 kaloria on jaettuna vuoden jokaiselle päivälle. Noin 85 kaloria. Pienestä se on kiinni. Yksi leipäpalanen, desilitra jogurttia. Tilanne valoi minuun uskoa ja jotenkin konkretisoi lauseen "Kyse on pienistä päivittäisistä valinnoista." Sillä niistä se ihan oikeasti on kyse. Välillä olen vaipunut suoranaiseen epätoivoon, että byääh, ei tätä lihomista voi estää millään. Kyllä sen voi. Sillä asia on niin yksinkertainen, että ihan jokaista vastaan tulevaa ruoanmurusta ei tarvitse kitaansa imuroida.

Juokseminen antoi niin paljon anteeksi. Liian paljon. Aina sanotaan, että liikunnalla ei laihduta. Uskallan väittää, että minä laihduin. Totta kai korjasin ruokavaliotanikin, mutta nykyinen tilanne on paljastanut sen karun totuuden, että laihduttaessani en paneutunut riittävän syvällisesti ruokapuolen hallintaan. Saatoin syödä aika löperistikin, mutta juoksu paikkasi heikon kohtani ja loi minulle illuusion siitä, että homma on hanskassa. Juoksu opetti, että ei jokaisella suupalalla nyt niin isoa merkitystä ole. Eikä silloin ollutkaan. Nyt on. Ja nyt sen oikeasti tajuan.

Joutuessani luopumaan säännöllisestä juoksemisesta aloin pitkin hampain harrastaa pyöräilyä. Olen kävellyt, joogannut, uinut ja kokeillut monia lajeja, sillä tiesin, että jos jään paikalleni, homma on menetetty lopullisesti. Välillä on ketuttanut, sillä esimerkiksi kävelyyn verrattuna juoksu on tajuttoman paljon tehokkaampaa. On tuntunut, että miten ikinä pystyn kuluttamaan saman määrän energiaa kuin juostessa. Se herätti ahdistusta ja jopa katkeruutta. Ihmismieli kuitenkin sopeutuu, ja olen hyväksynyt tilanteen. Vammapolveni ei yksinkertaisesti salli yhtä tehokasta ja intensiivistä harjoittelua kuin ennen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että pyöräily tai kävely olisi turhaa. HeiaHeian mukaan liikuin viime vuonna vajaa 500 tuntia. Tunteihin ei ole laskettu esimerkiksi punnerruksiin tai voimapyörätreeneihin käytettyä aikaa. En oikein tiedä, miten paljon mikin urheilulaji kuluttaa tunnissa kaloreita, sillä en ole niitä koskaan mitannut. Mutta jos ajatellaan, että olen kuluttanut keskimäärin 300 kaloria tunnissa liikunnalla, se tekee vuodessa 150 000 kaloria. Kilogrammoiksi muutettuna tämä on 19,5 kiloa. Vau. Ei sitä edes ole aiemmin osannut ajatella. Jos olisin jäänyt sohvalle istumaan, painaisin nyt yli 100 kiloa.

Karkeita lukemiahan nämä ovat, eivätkä asiat välttämättä mene niin yksiselitteisesti kuin yllä olen esittänyt. Mutta laskelmat antavat minulle osviittaa siitä, mitä minun tulee ja kannattaa tehdä: Jatkaa liikkumista polven sallimalla tavalla. Sen lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että kun illan pimeinä tunteina katson televisiota ja mietin, pitäisikö syödä samalla vaikka pari leipäpalasta, mietin toisen kerran. Kyse on valinnasta. Haluanko lihoa tänä vuonna toiset neljä kiloa vai kenties pikkuhiljaa karistaa viime vuonna hankitut mokomat?

Minua ei estä laihtumasta kukaan tai mikään muu kuin minä itse.