Mökkiloma 22.7.-5.8.2012

[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits on the Run]

Odotin kesää niin kauan, että huomasin syksyn saapuneen.

Olen vihainen säälle. Grr. Olen parina yönä (ja päivänä) joutunut pitämään makuuhuoneen ikkunan sekä parvekkeen oven kiinni, kun on niin peijakkaan kylmä! Ja vetämään villasukat jalkaan. Mikä kesä tää tämmönen oli? Ihan hanurista. En tykkää mistään 30 asteen helteistä, mutta olisi se sää välillä voinut yli kahdenkympinkin kivuta. Tai sitten se kapusi, mutten älynnyt.

Syksy vähän jänskättää, sillä tuntuu, että en ehtinyt lainkaan saamaan kesästä energiaa. Loka- ja marraskuu ovat minulle aina vaikeita. Jos sen syksyn on jo nyt pakko hyökyä päälle, niin voisi saman tien tulla lumet maahan. Pääsisi hiihtämään. Suolijärveäkin on paljon kivempi kiertää hiihtäen kuin juosten.

Onneksi on muistoja, tältäkin kesältä.

Olin siis miesystävän ja tämän Israelissa asuvan siskon ja miehen kanssa mökillä Puumalassa. Jälkimmäinen parivaljakko vietti siellä yhden viikon, minkä jälkeen minä ja miesystävä jäimme kökkimään mökille vielä toiseksi viikoksi.

Mökki oli pienehkö (44 neliötä) ja koostui tupakeittiöstä sekä pienestä makuusopesta. Saunaan pääsi verannan kautta. Ulkona oli vielä erikseen grillikota, huussi sekä aitta.

Mökki ja jotain kalsareita kuivumassa

 

Grillikota

Huussi

Ranta ja osittain upoksissa oleva laituri

Järveen kellahtanut vene

Kesän kimallus

Kuten osasta kuvia voi päätellä, vesi oli normaalia korkeammalla. Mökkiä vuokrannut jäppinen taisi jotain puhua metristä. Yritimme viimeisinä päivinä nostaa kahteen pekkaan tuota uponnutta venettä rannalle, ja vaikka saimme sitä jonkin verran hinattua ylös vedestä, järveen se lopulta jäi. Kiitokseksi sain pari komeaa paarman pistoa: yhden reiteeni ja toisen suoraan oikeaan kankkuuni. Upeeta.

Kalpea reisi ja punainen purema.
(Sori, perseestä ei ole kuvaa.)

Asuin opiskeluaikoina Savonlinnassa, ja kaipaan sinne tasaisin väliajoin. Viihdyn Tampereellakin, mutta jokin Savonlinnan avaruudessa jätti minuun lähtemättömän jälkensä. Rakastan vettä ja järviä. Sitä vapautta ja näkyvyyttä. On täällä Tampereellakin tietysti järviä, ja minun ei tarvitse ottaa kuin pari askelta ja olen keskellä metsää. Eli luontoa on. Mutta siinäpä se. Osa ihmisistä on metsäihmisiä. Minä olen järvi-ihminen. Ehkä se johtuu siitä, että 19 vuotta asuin Pielisen kupeessa ja 6 vuotta Saimaan rannoilla. Järvissä on tilaa. Metsät nousevat ympärille korkeina. Tarvitsen tilaa hengittää.

"Tänne minä vielä jonain päivänä muutan takaisin."

Satamassa oli hevonenkin

Siksi oli ihanaa päästä käymään Savonlinnassa, jossa pyörähdimme pariin otteeseen. Ensimmäisellä reissulla kävimme ihmettelemässä Olavinlinnaa. On se aika kivinen jätti.

Toisella Savonlinna-visiitillä kävimme miesystävän kanssa Sulosaaressa. Se on ihana paikka aivan keskustan kupeessa, mutta jossa tuntee sukeltavansa aivan toiseen maailmaan. Jos joku teistä ikinä käy Savonlinnassa, käykää Sulosaaressa. Sinne pääsee Kasinonsaarilta, jotka ovat siis aivan kauppatorin ja junapysäkin vieressä. Etsikää valkoinen silta, ja olette perillä.

Kuten aiemmissa postauksissa olen tuskaillut, mökillä söin kuin mikäkin. Mutta tuli siellä liikuttuakin. Uiminen jäi päivittäiseen kastautumiseen ja tukan pesemiseen järvessä, sillä vesi oli sen verran vilpoisaa, ettei sinne asumaan viitsinyt jäädä. Mutta joogasin, kävin juoksemassa ja ulkoiluttamassa Hirmua. Mökistä oli puolentoista kilometrin päässä lossi, ja yhden pyörälenkin tein lossin toiselle puolelle. Oli hassua, kun kyydissä ei ollut ketään muita kuin minä ja Hirmu. Hurr, yksityislossi! Voiko nainen kauniina kesäpäivänä muuta toivoa?

Myöhästyttiin ekasta kyydistä

Kesällä ei oo kiire eikä siis murjoteta.
(Eikä murehdita kännykameran laadusta.)

Säät olisivat voineet olla lämpimämpiä, mutta joukkoon mahtui komeitakin kelejä kuten kuvista toivottavasti välittyy. Itikoita ei ollut niin paljon kuin pelkäsin, mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. Paarmoja oli liikaa. Olen kai jonkin verran yliherkkä ötyjen puremille, ja vaikka napsin allergialääkkeitä koko kahden viikon ajan, kinttuni ovat vieläkin sen näköiset, että en ollut ainoa, joka tuon kahden viikon aikana ruokaili ahkerasti.

Harmi, etten täysin voinut lomailla, sillä uutterana freelancerina raahasin kannettavan ja työt mukaan mökille. Mukavaa oli silti. Kaunista.