Kipeitä lihaksia ja suuri viisaus

[Musiikki: No Doubt - Return of Saturn]

Näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä unta, että omistin juoksumaton. Muistan miettineeni unessa, miksen yksinkertaisesti mene pihalle juoksemaan, kun eihän tällainen rakkine mahdu kunnolla edes asuntooni.

Alitajunta ilmeisesti kaipasi juoksemaan, ja kävinkin maanantaina heittämässä tutun ja turvallisen kuuden kilometrin lenkin. Tuo kuusi kilsaa on minulle sellainen lenkki, jolla käyn aina jos olen ollut polvi- tai muuna toipilaana tai olo on blaah. Eli toisin sanoen juoksen kyseisen lenkin, jos tarvitsen hellävaraisen paluun juoksun pariin tai sattuu päivä, jolloin ei juoksu inspiroi tai muuten vain väsyttää. Tuon lenkin juoksee vaikka vähän paskempanakin päivänä.

Alkumatka meni henkitorven limoja rohistellessa, ja mietin että tulikohan palattua juoksun pariin liian aikaisin taudin jälkeen. No, siitä ne hengitystiet aukesivat, ja hölkkäilin lenkin reiluun kolmeen varttiin.

Eilen kävin hiihtämässä 8,6 kilometriä. Samana päivänä oli satanut jonkin verran lunta, ja laduilla oli hiljaista. Ilmeisesti viisaammat olivat tajunneet, että keli ei ollut ihan paras mahdollinen, sillä sukset keräsivät pohjaan aimo köntät lunta. Ei haittaa, eipähän lipsunut ylämäessä.

Tänään oli joogapäivä. Piti tehdä punnerrusohjelmaa eteenpäin mutta pahaiset käsivarteni ovat vielä kipeät maanantain punnertamisista. Samaten vatsalihakset ovat hellinä, sillä tein eilen paluun voimapyörän pariin. Taukoa oli kertynyt kolme viikkoa, ja nyt sattuu.

Huomenna juoksua ja punnertamista, perjantaina kävelyä, ratsastusta ja voimapyörää, lauantaina hiihtämistä ja punnertamista, ja sunnuntaina juoksua ja voimapyörää. Näillä eteenpäin. Nielaisin tänään  keskiviikkoperinteen mukaisesti Aino-tonkallisen, joten energiaakin pitäisi piisata.

Paino oli aamulla 78,7 kiloa (BMI 25,1), ja se on luultavasti nyt suht oikea lukema. Viime viikon lukemaan  (78,0 kg) vaikutti sairastelun aiheuttama lievä nestehukka. Tarkoitus on hivuttaa paino pikkuhiljaa takaisin 77-78 kilon välimaastoon. Suklaa on maistunut pari viime kuukautta varsin hyvin, mutta onneksi mitään katastrofaalista ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Kevään ja lisääntyvien juoksukilometrien pitäisi korjata asia itsekseen, jos muuten onnistun pysymään poissa suklaalaarien ääreltä.

Kevään laihdutusmotto: "Aino se on joka naisen tiellä pitää, ja suklaa joka sieltä suistaa." Ihan itse keksin!