Kiloja, kuulia ja kenkiä

[Musiikki: Damien Rice - My Favourite Faded Fantasy]

Olen kaivannut blogimaailmaan. Viime syksynä kirjoitustahti taisi olla peräti yksi postaus per kuukausi. En voi luvata tiiviimpää tahtia, mutta jotenkin on sellainen olo, että haluaisin taas olla aktiivisempi bloggaaja. Lukea säännöllisesti muiden blogeja (sekin on kaiken kiireen keskellä vähän jäänyt) ja kommentoida. Kaipaan blogimaailman yhteisöllisyyttä ja teitä kaikki kivoja siellä ruudun toisessa päässä.

Vuosi vaihtui, juu. Tein marras- ja joulukuussa klassiset ja lihoin pätkäpaastolla pudottamani kilot takaisin. En siis todellakaan paina enää 78 kilogrammaa, vaan killun jälleen kerran 82 kilon tuntumassa. Ensiksi otti aika paljon kupoliin, mutta nyt lähinnä naurattaa. Olen kyllä niin erinomainen esimerkki siitä, miksi hetken dieetit eivät toimi, vaan pysyvässä painonhallinnassa on kyse vain ja ainoastaan elämäntapamuutoksesta. En nyt siis tarkoita mollata pätkäpaastoa, vaan lähinnä kritiikki kohdistuu tapaan, jolla laskeuduin pätkäpaastosta niin sanottuun normaaliin arkeen. Suklaa maistui hyvin, ja samaan aikaan kun en stressiltä ja kiireeltä jaksanut liikkua entiseen malliin (kolme kahvakuulatuntia viikossa ei todellakaan riitä), lopputulos ei ollut varsinaisesti mikään yllätys.

No! Koska vuosi on uusi, aloitin pätkäpaaston uudestaan. Tällä kertaa aion ottaa opikseni viime kerrasta, ja jos ja kun koittaa hetki, että palaan normaaliin syömisrytmiin, teen sen varovasti. Syksyllä minulla oli tarkka kahden kuukauden jakso, jonka aikana paastosin aina kahdesti viikossa, mutta nyt aion jatkaa paastoa määrittämättömän ajan. Haaveenani on, että onnistuisin tekemään pätkäpaastosta elämäntavan, sillä sen siitä todellakin voi tehdä. Totuus kuitenkin on, että sen ajan, kun olin syys- ja lokakuussa pätkäpaastolla, voin paremmin kuin marras- ja joulukuussa, jolloin luovuin pätkäpaastosta ja söin liikaa. Tämän viikon paastopäivät ovat jo takana ja ne tuntuivat hyviltä. Eteenpäin siis.

Koulun joululoma päättyy ensi keskiviikkona. Jonkin verran olen jo aloitellut käännöstöitä joulun jälkeen, mutta vajaan viikon on vielä helpompaa. Olen joululomalla liikkunut taas enemmän ja hakenut oikeaa ruokailu- ja liikuntarytmiä. Pitkät kävelylenkit ovat tuntuneet hyviltä, ja ostin Grouponista kuukauden käyttöoikeuden Yoogaiaan. Eivät netissä pidetyt tunnit millään lailla vedä vertoja esimerkiksi Om Yogan tunteihin, mutta ihan hyvän kotitreenin niiden avulla saa tehtyä. Olen keskittynyt yiniin ja muihin restoratiivisiin tunteihin, sillä yritän parhaani mukaan saada stressimielen hallintaan, jotta pystyisin aloittamaan kevätlukukauden vähemmän kaaottisesti kuin mitä syyslukukausi sujui.

Kahvakuulan nostaminen jatkuu myös. Joulun alla pidetyissä salikisoissa biathlon-tulokseni oli 12 kilon kuulalla: työntö 151 toistoa ja tempaus 187 toistoa, eli tein tasaisen varmasti sen, mitä itseltäni treenien perusteella odotinkin. Työnnössä tuli neljä hylättyä toistoa, mutta tempauksessa kaikki toistot menivät läpi. Malja sille! Tempaus on ollut minulle kahvakuulaurheilussa kaikkien aikojen nemesis, mutta alan ehkä pikkuhiljaa päästä siitä jyvälle. Tämä vuosi onkin jännittävä, sillä valmentaja väläytti syksyn long cyclen SM-kisoja vaihtoehtona. Maaliskuussa olisi biathlonin SM-kisat, mutta en taida ehtiä siihen mennessä treenata tarpeeksi 16-kiloisella, että olisi järkeä lähteä lavalla toikkaroimaan. Hitaasti hyvä tulee. Pyrin suhtautumaan näihin liikuntoihini lunkisti, enkä aio tehdä niistä ylimääräistä stressin aihetta, koska silloin liikunnan syvin olemus menettää mielestäni merkityksensä. Jollain lailla en ehkä edes miellä itseäni miksikään kilpailijaksi tai että voisin sellainen olla. Luultavasti lihavan tytön identiteetti on juurtunut niin syvälle mieleeni, että olen luonut itselleni eräänlaisen harrastelijakarsinan, jonka suojissa voin tehdä omaa juttuani ilman sen kummempia paineita. Eikä se välttämättä huono asia ole.

Viikon verran olen kaivannut ihan hulluna juoksemaan. Änkyräpolvi oli loppuvuodesta vähän oikukas, enkä edes harkinnut juoksulenkkejä. Luultavasti yletön rappusissa ramppaaminen muuton yhteydessä ja vähentynyt liikunta aiheuttivat polven oireet. Nyt pyrin taas kuntouttamaan sitä kävelyllä ja MSM:llä ja glukosamiinilla. Yritän saada sen juoksukuntoon tässä pikkuhiljaa, mutta juoksulenkille pääsy ei ole yksin polvesta kiinni, vaan kärsin tällä hetkellä myös sopivien juoksukenkien puutteesta. Joskus täällä blogissa taisin tuskailla, miten Vomeroiden pohja kovettuu pakkasella, eikä niillä saa pakkaslumesta minkäänlaista pitoa. Minulla on kyllä talvikäyttöön soveltuvat Asicsin maastojuoksukengät, mutta niiden vaimennukset on käytetty loppuun, enkä uskalla niillä lähteä juosta köpöttelemään. Tilasin eBaysta joku aika sitten Vomero 8 Shield -juoksukengät, ja nyt odottelen jännähiki otsalla, milloin ne saapuvat kotiin ja onko niissä parempi pohja verrattuna nykyisiin Vomero 6 -mallin popoihini. Noissa shield-kengissä on vettä pitävä pinta, ja ne oli jotenkin vaan ihan pakko saada! Heräsin tähän vedenkestävään versioon tietysti aivan liian myöhään, joten kengät oli pakko tilata eBaysta, sillä ne olivat joka ikisestä muusta järkevästä nettikaupasta loppuunmyyty, eikä niitä käsittääkseni enää valmisteta, kun tavallisesta Vomerostakin on jo 9-malli kaupoissa. (Toisaalta eihän tuolla pihalla enää lunta eikä kyllä pakkastaan ole, että periaatteessa sinne voisi mennä nykyisilläkin Vomeroilla loiskuttemaan.)

Jahas, pitää alkaa valmistautua kuulatunnille. Ei muuta kuin onnellista uutta vuotta kaikille!