Katsottiin tänään nauhalta Amerikan X Factorin tokan tuotantokauden avausjakso. Viimeisenä ohjelmassa lavalle asteli 19-vuotias Jillian Jensen. Siinä vaiheessa ruutuun olisi pitänyt ilmestyä kehoitus: "Varaa nessut ja lambit käden ulottuville."
Jo taustatarina sai minut itkemään, kun Jillian sydänverellä kertoi kokemuksistaan kiusatuksi tulemisesta. Ja kun hän lauloi... Se tuska ja tunne, joka laulusta välittyi. Siinä vaiheessa ei enää auttanut mikään hienovarainen kyynelten vierittäminen poskille brookeloganmaisesti, vaan oli pakko vollottaa ihan avoimesti. Itken tosi herkästi elokuvia ja tv-sarjoja katsoessa, mutta vastaavaa parkumista, niin että räkä lentää, on aiheuttanut aihemmin vain Mullan alla -sarjan päätösjakso, kun lopussa soi Sian Breathe Me ja näytetään, miten sarjan päähenkilöt kukin kuolevat. Toinen klassikko on tietysti Hachiko.
Katso ja itke vaikka itse:
Aika mahtavaa :´-) Rohkea tyttö!
VastaaPoistaOn! Ei ole varmasti helppoa nousta tuollaiselle lavalle kiusaamiskokemusten jälkeen. Mutta onneksi uskalsi nousta. :)
PoistaKamalaa miten kyyniseksi on tullut, kun ajatteli, että ei kai tuokin kerää sympatiapisteitä. Mutta ei. Hieno hetki, esitys ja ääni. Parasta oli nähdä Simon Cowellin ilmeet, kun SC:a pidetään niin "pahana". Simonkin liikuttui.
VastaaPoistaOli kyllä aika hyytävä esitys. Hurja fiilis ja tunne laulussa. Harva pystyy tuollaiseen.
PoistaMinun täytyy kyllä sanoa, että minä en voi sille mitään, että minua nämä nyyhkytarinat ärsyttää aivan suunnattomasti ja että minä antaisin automaattisen Ei:n kaikissa näissä kykykilpailuissa jokaiselle sellaisen kertovalle, kyvyistään huolimatta. Minusta tuntuu, että varsinkin näiden sarjojen jenkkiversioissa se myös vaikuttaa päätökseen; tuolla tytöllä nyt oli hyvä ääni, mutta usein jollekin iloiselle parempiääniselle sanotaan ei, kuin lavalla itkeneelle ei-yhtä-hyvin-laulaneelle sanotaan ihan säälistä kyllä. Se ei ole reilua ja uskon, että noiden kilpailijoiden joukossa on sellaisiakin, joilla on takanaan rankkoja kokemuksia, mutta jotka eivät mene laulukilpailuun niistä kertomaan. Vähättelemättä kenenkään kokemuksia, tuo ei ole oikea paikka niille, enkä ymmärrä mitä muuta motivaatiota kenelläkään olisi tuossa tilanteessa niiden kertomiseen, kuin juuri toivo siitä, että se vaikuttaisi päätökseen.
VastaaPoistaPitää muistaa, että iso yleisö rakastaa tuhkimo- ja selviytysmistarinoita (no, minä ainakin! :)) ja esim. X Factorissa etsitään persoonaa, joka on muutakin kuin pelkkä täydellinen ääni ja tekninen laulusuoritus. Minua ainakin koskettaa enemmän laulaja, joka ei välttämättä osaa laulaa/esiintyä täydellisesti, mutta jonka äänestä kuultaa tarina, kuin laulaja, joka esittää kliinisen täydellisesti jonkun kappaleen.
PoistaEikä nuo nyyhkytarinat aina ole kilpailijan oma päätös kertoa tai mitään säälin kerjäämistä (kyllä sieltä ne aidot tyypit erottaa säälin kerjääjistä). Vaikka kyse on realitystä, tuottajat ohjaavat kisaajien käytöstä ja puheita. Miksi sitä omaa persoonaa ja kokemuksiaan pitäisi piilotella? Koska juuri niistähän se oma ripaus niihin biiseihin ammenetaan, se jokin joka erottaa laulajan muista.
Niin, mutta sehän on periaatteessa työpaikkahaastattelu. Emme me sielläkään ala itkemään ja kerro elämämme rankinta kokemusta, vaan kerromme ne oleelliset asiat. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit pätevämpi hakija, mutta menettäisit työpaikan siksi, että toinen, vähemmän pätevä hakija, itkisi haastattelussa? Tai jos se työpaikka jaettaisiin suoraan sen perusteella, kenellä on kurjin menneisyys?
PoistaIhan epäilemättä noissa sarjoissa yritetäänkin saada kilpailijat kertomaan tuollaisia tarinoita, mutta ei sitä silti ole pakko tehdä. Ei omaa persoona pidä piilotella, mutta jos on kaksi minuuttia aikaa kertoa itsestään, niin pitää valita se oleellinen. Minuakin kiusattiin koulussa, mutta jos minun käsketään kertoa lyhyesti itsestäni, en minä sitä kerro. Siksi, että se olisi minusta sopimatonta, mutta myös siksi, etten pidä sitä oleellisimpana osana itseäni. Enkä usko, että tuokaan tyttö piti, joten hänellä oli syynsä kertoa juuri se yksityiskohta itsestään.
Ja lisäksi tuo sisältää oletuksen siitä, että se kovia kokenut olisi jotenkin parempi ihminen ja ansaitsisi enemmän. Mikä tietysti tavallaan on totta, mutta ihan hirveän väärin ja epäreilua sitä lahjakkaampaa kohtaan. Vähän kuin saisi rangaistuksen siitä, ettei ole kokenut mitään pahaa elämässä. No, ehkä voi sitten seuraavassa koelaulussa itkeä, että menetti elämänsä tilaisuuden, koska toinen kilpailija sai säälipisteitä. :)
Olen samaa mieltä, että ne kokemukset tuovat syvyyttä tulkintaan, mutta miksi sitä sitten enää pitää kertoa muuten... Olisihan sen kokemuksen kuullut siitä laulustakin.
Tulipa pitkä palopuhe... :)
Tämä on tietysti makuasia, joten siitä lienee turha kiistellä, mutta minua nämä tarinat ei saa itkemään, vaan ärsyyntymään. :)
Katsellaan nyt, miten pitkälle itkulla pääsee. Minä muuten tykkäsin siitä Pat Benataria laulaneesta tytöstä ja siitä pojasta, jolla oli japanilainen poikaystävä. :)
En ihan vertaisi noita humppakisoja työpaikkahaastatteluun. En minäkään mitään henkilökohtaisia ja arkoja kokemuksia työpaikkahaastattelussa menisi laukomaan, koska siihen tilanteeseen ne eivät kuuluu. Mutta reality-sarjoihin ne kuuluvat, halusit tai et. :)
PoistaLisäksi on tosi vaikea kuvitella tilannetta, että työnantaja ottaisi töihin itkevän hakijan pätevämmän ja itsensä kasassa pitävän tyypin sijasta. Tosin pakkohan tuollaistakin on jossain höpelöpaikassa ollut tapahtua. :) Ja totta kai se silloin on väärin.
Mutta milloin noissa X Factoreissa tai vastaavissa on joku menettänyt jatkopaikan sen takia, että joku on kiilannut edelle säälipisteillä? Kai noissa alkukarsinnoissa ainakin pääsevät jatkoon kaikki, joissa tuottajat ja tuomarit näkevät potentiaalia. Myöhemmin jatkopaikkojen määrä on tosin rajattu.
Edelleenkin noissa sarjoissa haetaan persoonaa, joka tuottaisi levy-yhtiöille paljon rahaa. Ja silloin maksava yleisö on saatava esiintyjän puolelle. Kiusatut ovat aina täydellisiä sympatiamagneetteja, ja suuri yleisö on automaattisesti heidän puolellaan, sillä heidän tarinansa yksinkertaisesti koskettavat. Ja jos tyyppi vielä sattuu olemaan mainio laulaja, niin mikäs sen parempi.
(Tuli mieleen Voice of Finlandissa ollut Saara Aalto - kansainvälistä tasoa oleva lahjakas ja teknisesti taitava ja upeaääninen nainen. Mutta jostain syystä hän ei saanut yleisöä samalla tavalla puolelleen kuin osa muista kilpailijoista. Syy oli varmasti persoonassa tai persoonattomuudessa. Näissä lauluskaboissa sillä on tosi iso merkitys.)
Minusta on sitä paitsi ihanaa, että kiusatut tuovat kokemuksiaan rohkeasti julki. Ei siinä ole mielestäni mitään sopimatonta tai että sillä haluttaisiin jotenkin kerjätä sääliä, että "voi minua reppanaa, katsokaa nyt kuinka vaikeaa minulla on ja antakaa sen takia käydä armon oikeudesta". On aika ikävää ajatella, että kiusaamisesta puhumisen motiivi olisi tuollainen. Maailma on täynnä kiusattuja, jotka ovat menettäneet toivonsa, ja jos jossain X Factorissa esiintyvä Jillian vaikka antaa jollekulle heistä toivoa, se on mahtavaa.
Ja tuomaristossa istuva Demi Lovatohan on ollut kiusattu itsekin. Hänen ja Jillianin keskustelusta tuli jotenkin se fiilis, että hän oli aika iso tekijä siinä, että Jillian otti kiusaamisen puheeksi siten ja siinä mittakaavassa kuin sen otti.
P.S. Jos Jillian pärjää kisassa vielä pitkälle, niin siinä tuskin on itku ainut tekijä... ;)