[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits On The Run]
Kun päätin luopua painon pudottamisesta, minulla ei varsinaisesti ollut mitään erityistä suunnitelmaa, miten jatkaa. Tai tavallaan oli. Päätin jatkaa entiseen malliin.
Jatkan liikkumista ja jatkan saman ruokavalion noudattamista kuin tähänkin asti pyrkien kokonaisvaltaiseen kehon ja mielen hyvinvointiin ja tasapainoon. Aion myös jatkaa painoni punnitsemista keskiviikkoisin, sillä uskon, että säännöllinen seuranta, joka ei siis tarkoita päivittäistä vaa'alla ramppaamista, auttaa pysymään rytmissä. Tänään paino oli 78,5 kiloa eli hyvin samoissa lukemissa (+ 100 g) kuin viimekin viikolla. Ensimmäinen pakokauhuinen ajatukseni oli: "Miksei se laske!" Sitten muistin, ettei sen tarvitse laskea, ja käytin hyvän tovin tarkastellessa itseäni peilistä.
Sinä et ole numero.
Katselin kehoani, joka on kaunis. Hämmästelin yläkroppaani, joka on saanut uutta voimaa ja jäntevyyttä. Yritin tiirailla selkäläskejä, joita en kuitenkaan enää löytänyt. Vyötärön ja lantion suhde sai hymyilemään. Hei, tässähän ollaan kehitetty itselle aika mieletön tiimalasivartalo. Takalisto on vähän leveä, mutta kyllä se aikuisella 177-senttisellä naisella saa ollakin. Mutta hei, se on aika kivan mallinen. Näköjään mäkijuoksu kannattaa.
Olen niin paljon enemmän kuin numero. Vaakahysterian kitkeminen tulee kuitenkin olemaan pitkä prosessi, koska vaakaa ei kuitenkaan voi kokonaan unohtaa. Ei voi heittäytyä ihan vallattomaksi ja pistää kaikkea läskiksi. Kirjaimellisesti.
Olen määrittänyt itselleni kipurajat: 79 kilon ylittäminen on ensimmäinen hälytysmerkki, ja jos vaaka jossain vaiheessa vihjaa painon alkavan kahdeksallakymmenellä, on aika korjata kurssi. Eli tässä sitä taas ollaan. Numeroiden armoilla.
Kultaista keskitietä etsimässä.
Ai kun mä jotenkin tykkään tästä sun uudesta blogista! Tykkäsin mä siitä edellisestäkin, mutta tuntuu, että tähän sä kirjoitat erilailla... Tai sit se tuntuma tulee jostain muusta, mut silti :)
VastaaPoistaNumerot ja numerot... voi että :(
Yllättävän haastavaa on noiden numeroiden selättäminen...
Minäkin tykkään uudesta blogistani! :) Ja sen varmaan huomaa päivitystahdista: on jotenkin hirmuinen kirjoitusinto päällä.
VastaaPoistaTuo muuten luultavasti pitää paikkansa, että kirjoitan tähän eri tavalla, sillä minusta itsestänikin tuntuu siltä. Se oli oikeastaan yksi syy, miksi pistin uuden blogin pystyyn. Tuntui, että 25-blogi rajoitti minua jollain tapaa. Olin jymähtänyt niihin samoihin juttuihin ja ulosantiin. Täällä on jotenkin vapaampi olla myös kirjoittajana. :)
Auttaisikohan jos hankkisi vaa'an roomalaisilla numeroilla?
Voi että, ihana teksti. :) Tää antaa inspiraatiota omaankin laihduttamiseen, että on todella mahdollista päästä siihen vaiheeseen, jossa painon ei tarvitse laskea. Hyvä muistutus siitä, että ihmistä ei voi määritellä sen perusteella, millaisia numeroita vaa'alla näkyy.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä!Aivan ihanaa, että olet saavuttanut tuollaisen tasapainon, itsehyväksynnän ja -arvostuksen. Ja totta, läskiksi ei voi pistää, mutta elämästä voi nauttia! Punnitus kerran viikossa kuulostaa terveeltä kontrollilta. Hyvä Q!
VastaaPoistaBrego: On todella outo tunne, kun voi ajatella, ettei tarvitse enää laihtua. Vaikka silloin kun olin merkittävästi ylipainoinen, en olisikaan edes yrittänyt laihduttaa, niin jatkuvasti sitä mietti, että pitäisi pudottaa painoa. On siis vaikea tottua ajatukseen, että nykyinen paino on ihan hyvä. :)
VastaaPoistaTaina: Ja elämästä pitääkin nauttia! On ihan humpuukkia stressata itsensä kuoliaaksi painon takia. Kunpa vain pääsisin itsekin siitä pahasta tavasta lopullisesti eroon (ei liene mahdollista?). Elämässä on niin paljon ihanaa, mistä nauttia kunhan vain antaa itsensä vapautua. :)