[Musiikki: Vanessa Carlton - Rabbits On The Run]
On olemassa juoksulenkkejä ja sitten on olemassa juoksulenkkejä. Ainakin omalla kohdallani ensimmäisiä esiintyy useammin, ja tarkoitan niillä siis rutiininomaisia lenkkejä, jotka juostaan vaikkei oikeastaan edes huvittaisi. Sitten väliin osuu niitä lenkkejä, joissa konkretisoituu kaikki se, miksi minä ylipäätänsä juoksen.
Tänään (eilen) lähdin reilun kymmenen kilometrin lenkille, ja alku tuntui perustossuttelulta. No joo, onpas aika paskamainen sää: pimeää ja ääh. Mutta juostaan nyt kun kerta juoksemaan lähdettiin.
Lihakset kuitenkin tuntuivat joustavilta ja levänneiltä, ja äkkiä kirmausfiilis alkoi kohottaa päätään. Paras flow iski kuitenkin vasta lenkin jälkipuoliskolla, joka on kyseisellä reitillä käytännössä kokonaan nousua ja ylämäkeä. Tunsin, miten kroppa vastasi haasteeseen ja jalat suorastaan ahnehtivat mäkiä. Yhdessä jyrkässä mäessä jopa ohitin pyöräilijän! Olkoonkin, että tyypillä vaikutti olevan vähän vaikeuksia saada pyöränsä kulkemaan ylämäkeen, mutta kiesus, mikä fiilis. Harpoin pyöräilijän ohi partaani hihitellen. Se oli niin outoa! Ennen olin aina se, jonka ohi sauvakävelijät painelivat samalla kun itse skabasin askel kerrallaan eteenpäin keuhkot räjähdyspisteessä.
Viimeisen kilometrin aikana kuulokkeistani soi Lady Gagan Hair, ja viimeistään se sai kasvoilleni nousemaan pöhkön virnistyksen. Jokainen, jonka suu on edes kerran juostessa kaartunut väkisin hymyyn, tietää miltä minusta tuntui. Suljin hetkeksi silmäni ja annoin askelten viedä eteenpäin ja tuntui kuin olisin lentänyt. Se oli mieletöntä. Ylämäistä väsyneet lihakseni heräsivät uuteen eloon ja minä vain juoksin. Juoksin. Se oli puhtainta ja aidointa riemua ja iloa, mitä olen pitkään aikaan kokenut. Se oli vapautta.
"This is my prayer
That I’ll die living just as free as my hair"
Ah niin tiedän tuon fiiliksen. Mulla kyllä poikkeusetta metsässä juostu lenkki on se hyvä juoksulenkki. Luonnon intervallit ja pehmeä alusta vaan saa hyvmyilemään. Sääli, että päivät ovat niin lyhyitä juuri nyt. On vaikea ehtiä valoisan aikaan metsään ja pimeällä siellä ei juuri näe juosta :)
VastaaPoistaMinulla on mennyt osa juoksureiteistä uusiksi pimeyden myötä, kun en mitenkään jaksa lähteä aamulla tai päivällä valoisan aikaa lenkkeilemään. :) Kiertelin siis keväällä, kesällä ja alkusyksystä paljon reittejä, joita ei ole koko matkalta valaistu, vaikka ihan tiellä pysyttelinkin. Mutta eipä tästä maailmasta katuvalot ja tiet kesken lopu, ja kohtahan tuo päiväkin alkaa taas pidentyä!
VastaaPoista