Tempausta

[Musiikki: Lifehouse - Almeria]

Kävin aamupäivällä syväjäädyttämässä itseni tallilla. Olevinaan kyllä puin tarpeeksi vaatetta päälle, mutta piru vie, minkä viiman tyrkkäsi. Tallimatkojen pyöräily oli harvinaisen veemäistä. Hakkinen kylläkin oli oivalla ja kuuliaisella päällä, vaikka kenttä oli märkä ja kerran hevonen sai slaagin jostain minulle tuntemattomaksi jääneestä uhasta ja porhalsi yhtäkkiä joutuisan laukkaspurtin kentän päädystä keskihalkaisijalle. Pysyin selässä! Mutta on se aina yhtä mahtavaa, kun ratsu päättää äkisti vaihtaa suuntaa ja tekee sen yleensä siinä kaikkein nopeimmassa askellajissa. "Apua, tosta pusikosta lähti just lentoon pikkulintu!" -sivuloikat ovat myös taattua tavaraa.

Hytisin kotona peiton alla teekupin kanssa, mutta lämpö ei vain tahtonut palata kehoon. Olin vähän niin kuin jo päättänyt mennä vielä illalla kahvakuulatunnille, mutta kauheasti ei innostanut pistää nokkaansa uudestaan pihalle. Päätös on kuitenkin päätös, ja tiesin, että saunan ohella kahvakuulailu on paras kropan lämmittäjä. Menoksi siis.

Tunnin teemana oli jälleen kerran tempaus. Sitä on ollut nyt tosi paljon, mutta hyvä niin. Tempauksen tekniikka on meikäläisellä pahasti hakusessa, joten lisätreeni on aina tervetullutta. Tänään esimerkiksi paukutin vasempaan ranteeseen pitkästä aikaa mustelman. Onneksi se ei ole niin pahaa kaliiberia kuin keväiset aloittelijan tunnusmerkit. Ja rannesuojia en suostu käyttämään. Tahdon oppia oikean tekniikan, ja siihen alkaa kummasti panostaa, kun kuula jysähtää ties monettako kertaa kipeästi rannetta vasten.

Maaliskuun masokisti

Nuo komeat jäljet ovat muistaakseni rinnallevedosta, kun hakkasin itseäni liian kevyellä kuulalla. Tänään tuli tämmöinen ihan vauvamustelma vain:

Tuo on myös merkki oikean ja vasemman käden erosta. Olen siis oikeakätinen, ja se kyllä näkyy kahvakuulailussa. Tekeminen on oikealla paljon varmempaa, eikä siihen tullut tänäänkään minkäänlaista mustelmaa.

Oli miten oli, tunnissa oli parasta se, että uskalsin viimein tehdä tempausta 16-kiloisella kuulalla! Olin hautonut sitä päässäni jo monta viikkoa jopa siihen pisteeseen asti, että parina yönä näin painajaisia mokomasta kuulasta. Mutta komeastihan se nousi. Kokeneempien kuulailijoiden toteamus osoittautui jälleen kerran pitävän paikkansa: kun kuula on tarpeeksi iso, tekniikkaan on pakko kiinnittää huomiota. 16 kilon kuula laskeutui rannetta vasten pehmeämmin kuin esimerkiksi 12-kiloinen.

Tehtiin erilaisia tempaussarjoja kukin itselleen sopivilla kolmella eripainoisella kuulalla. Minä valitsin 8, 12 ja 16 kilon kuulat. Painavimmalla tehtiin muun muassa 6 toistoa per minuutti (minkä jälkeen käden vaihto), keskimmäisellä 10 toistoa ja kevyimmällä 20 toistoa. Olipa muuten hupaisaa kuulailla pitkästä aikaa 8-kiloisella, ja aikamoista huitomista tuo 20 toiston sarja olikin. Ihan älyn kevyt kuula!

Ahkera tempauksen treenaus on pistänyt kämmenet koville, mutta ilokseni kädet eivät enää ole menneet rikki vaan niihin on pikemminkin alkanut kehittyä komeat kovettumat. Jee, tällainen lälly siistin sisätyön tekijäkin saa vähän katu-uskottavuutta.

Tänään on ollut hyisestä kelistä huolimatta hyvä päivä. Keskiviikko oli ihan paska, ja lojuin vain kotona ahdistuneena ja väsyksissä ja nukuin kolmen tunnin päiväunet, jotka eivät kyllä piristäneet yhtään. Torstaina mieliala alkoi koheta kahvakuulatunnin myötä. Tänään sitten heräsin tallille, kävin ratsastamassa ja illalla kahvakuulailemassa, kuten yllä varmasti jo kävi ilmi. Nyt väsyttää hyvällä tavalla. En oikeasti tiedä, missä jamassa olisin, jos elämäntapani olisivat samat kuin vielä reilut neljä vuotta sitten. Liikunta tuntuu tällä hetkellä kohentavan oloani ja pitävän minut suurin piirtein hengissä.