[Musiikki: Of Monsters and Men - My Head Is an Animal]
Vapun takia tänään ei ollut kahvakuulatuntia, joten päätin sen sijaan käydä uimassa. Otaksuin nimittäin, että perinteisen ryyppäysjuhlan aikaan halli mahtaa kumista tyhjyyttään. Jo halliin astuessa tiesin osuneeni oikeaan: hallista ei kaikunut tuttuja valmentajien huutoja, lasten hihkumista eikä muuta yleistä hälinää. Uimassa oli lisäkseni viitisen ihmistä, joten kerrankin sain radan ihan omaan käyttöön. Oli kivaa, kun sai keskittyä rauhassa tekniikkaan eikä tarvinnut väistellä muita uimareita.
Uin perinteiset kaksi kilometriä puoliksi rintauintia ja puoliksi kroolia. Vaihdoin tyyliä aina 250 metrin välein. Kiinnitin erityisesti huomiota rintauinnin veden alla tapahtuvaan liukuvaiheeseen. Minulla on tapana nousta pintaan liian aikaisin, mutta nyt kun olen oppinut kunnolla hengittämään lyhyen pinnalla olon aikana, sain liukuihin hyvin pituutta. Liukuun liittyen treenasin myös potkuja. Rintauinnin potkuni tuppaa olemaan vähän tehoton, vaikka sen pitäisi kaiketi muodostaa 80 prosenttia eteenpäin vievästä voimasta. Ennen tekniikkakurssia osasin uida pelkkää mummosammakkoa, ja kun ruvettiin opettelemaan oikeaoppista rintauintia, tajusin miten päin persettä olin kaiken tehnyt. Vanhoissa tekniikoissa onkin ollut karsimista. Sammakkoa uidessa tein suurimman osan työstä käsillä ja potkutkin olivat kotoisin jostain perämetsästä, missä vettä ei ollut ikinä nähtykään. Oikean potkutekniikan opetteleminen olikin rintauinnissa oikeastaan kaikkein vaikein juttu. Ja tietty se hengittäminen.
Kroolissa sen sijaan keskityin pyörittämään käsiä tasaisesti. Hengitän oikealta puolelta, ja aina sisäänhengityksen aikana vasen käteni tuppaa pysähtymään hetkeksi veden alla. Ilmeisesti haen sillä tasapainoa tai yritän pitkittää aikaa, jonka kasvot ovat pinnalla. Tähänkin ongelmaan on auttanut, kun hengitys on muuttunut automaattiseksi.
Uinnista on tullut tosi paljon mielekkäämpää, kun ei tarvitse enää kyntää vettä sammakkotyylillä ja kärsiä illalla ilkeistä niskakivuista ja joskus jopa tosi pahoista päänsäryistä. Suosittelen tekniikkakurssia ihan jokaiselle! Eikä haittaa, jos osaa ennalta vain tuota kuuluisaa mummosammakkoa. Olen elävä todiste siitä, että paskasta tekniikasta voi oppia eroon. Uinti on jotenkin tosi motivoivaa, kun huomaa koko ajan edistyvänsä ja oivaltavansa uutta.
Voi mahtavuutta! Vähänkö sä olet hyvä! Mä olen nyt kahden tekniikkakurssin jälkeen siinä pisteessä, että pääsen vaparilla ehkä sata metriä. :D Tosin puolustukseksi sanon, että ekasta kurssista yli puolet meni siihen, että yritin opetella hengittämään oikein. :) Mutta ehkä tilanne olisi nyt parempi, jos olisin uinut säännöllisesti.
VastaaPoistaOppiminen vaati ainakin minulla tosi paljon omatoimista harjoittelua itse kurssin lisäksi. Yleensä uin aina tunnin verran ennen varsinaista tekniikkatuntia (tai puolituntista). Rintauintia en mitenkään ehtinyt sisäistää kurssin aikana, vaan se sitten loksahti kohdalleen, kun sisukkaasti harjoittelin vaikka henki oli loppua aina parin vedon jälkeen. :D Tosin on siinä tekniikassa varmaan vieläkin parantamista, mutta enpähän ainakaan kuole kesken matkan!
PoistaKannattaa tuossa kroolissa pitää tahti rauhallisena eikä lähteä tekemään mitään nopeusennätyksiä. Minulla on ehkä uidessa vähän turhankin verkkainen tahti, mutta eipähän ainakaan hengästy kunnon loppumisen takia vaan voi keskittyä tekniikkaan ja siihen, että henki muuten vain pihisee. :) Nyt vaan treenaamaan, niin kyllä se sinultakin ihan varmasti luonnistuu!
Tuo rauhallinen tahti on mulle se haastava osuus, ollu sekä rinta- että krooliuinnissa. Jotenkin kun saan tekniikan jotenkin kasaan, niin yritän sitten polskia eteenpäin kuin hengen hädässä. :D Sitten jossain vaiheessa palaset loksahtavat ja hoksaan kuinka rauhassakin pääsee eteenpäin ja vieläpä paljon helpommin. :)
PoistaJoo kannattaa aluksi rauhassa hioa se tekniikka kohdalleen ja vasta sitten ruveta treenaamaan olympialaisiin. :) Nyt kun minulla on tuo hengitys lähtenyt pelaamaan, niin olen välillä uidessa voinut kokeilla nopeampaa tahtia. Mutta jos hengitystekniikka ei ole hallussa, niin riuhtomisella saa itsensä kyllä nopeasti ihan henkihieveriin.
PoistaMulle rintauinnissa kaikkein vaikeinta on oikean rytmin löytäminen. Jopa itse tajuan, mikä menee väärin, mutta silti en osaa korjata sitä. Ja onhan se uintitekniikka kaikkineenkin aika hakusessa lajissa kuin lajissa. ;)
VastaaPoistaTuolla uintityylien vaihtamisella saa varmaan aika hyvän treenin aikaiseksi. Tekniikkakurssi tekisi hyvää, mutta sitten pitäisi olla intoa (ja aikaa) käydä uimassa sen jälkeenkin. Olen kyllä harkinnut, että varsinkin talvisin voisi käydä aina välillä aamu-uinnilla ennen töihin menoa. Katsotaan... :)
Treeniä, treeniä! Uskon vakaasti, että sieltä se rintauinnin syvin olemus vielä löytyy. :) Löytyi minultakin, vaikka parin ekan harjoituskerran olin varma siitä, että olen täysin kyvytön etenemään vedessä rintauintia.
PoistaKun tekniikat ovat (edes jotenkin) hallussa sitä uinti-intoa löytyy kummasti aiempaan verrattuna. ;) Eli tekniikkakurssin jälkeen saattaisit löytää itsesi yllättävän usein uima-altaasta. Rintauinti ja krooli pesevät mummosammakon mennen tullen. :D
P.S. Syksyllä alkavat varmaan taas uudet aikuisten tekniikkakurssit. Voin lämpimästi suositella Hervannan uimahallin opetusta (Marikaa ja Markoa). Varmasti oppii! Tunkua kursseille ei vaikuta kauheasti olevan, ja kerran sain aika tehokkaan yksityistunnin kroolia, kun ketään muuta kurssilaista ei ilmaantunut paikalle.
Meidän uimamestari!! :)
VastaaPoistaKuulostaa käsittämättömän mahtavalle kuinka nopeasti olet oppinut! Pitäisi uskoa omallekin kohdalle mahdolliseksi ja uskaltautua tekniikkakurssille. Pääsen omalla tyylilläni eteenpäin ihan jouhevasti, mutta niskoille se on kohtuuton rasite.
Jatkukoon hyvät uintifiilikset!
Ps. Nenäklipsin tarvitsen ehdottomasti, jos uidessani aion pääni uppeluksiin laittaa. ;)
Kyllä vaan kurssille kannattaa mennä! Ei ne tekniikat mitään mysteerejä ole, kunhan vain joku asiansa osaava auttaa alkuun. Itse lähdin kurssille sillä asenteella, että mittään en ossaa, mutta sitä enemmänhän sitä voepi oppii. :)
PoistaKrooli oli oikeastaan siinä mielessä helppo oppia, että minulla ei ollut (vääränlaista) pohjaa, jonka päälle kroolia ruveta rakentamaan. Rintauinnista teki aluksi hankalaa nimenomaan väärä potkutekniikka.
Se nenäklipsi kannattaa oikeasti hankkia. Minua haittasi kurssilla aluksi ihan hirveästi se "apua, vettä menee nenään, kuolen tähän paikkaan!" -paniikki. Sen kun sai pois päiväjärjestyksestä, niin pystyi keskittymään olennaiseen.
Vaikka mummosammakko tuntuisi ihan hyvältä, niin voin vakuuttaa, että tekniikkakurssin jälkeen sille tielle ei ole enää paluuta. :)
Oletko ihan varma? ;) Minusta mummosammakko on loistava tapa edetä, lähes nostalgista. ;)
PoistaOlen! Mummosammakko on ankeuden maksimaalinen huipentuma!
Poista:D