[Musiikki: Mirabai Ceiba - Sacred Love Meditations]
Siitä on reilut kaksi vuotta, kun oikea polvi päätti irtisanoa sopimuksensa. Tuon kahden vuoden ajan olen itkien ja raivoten haudannut juoksu-unelmani kerta toisensa jälkeen. Lopulta koitti se hyväksynnän päivä, kun en enää kiukuten viskonut multaa rikkinäisten haaveiden päälle, vaan hautasin ne hellästi ja haikeana. Sen maaperän päälle aloin kasvattaa uusia unelmia.
Mutta nyt vanha unelma on alkanut orastaa. Se puskee väkisin esiin, enkä tiedä, pitäisikö minun vaalia sitä vai kiskoa se juurineen irti.
Olen yrittänyt kaikkeni, etten antaisi juoksu-unelmille tilaa. Olen tehnyt parhaani, että osaisin elää päivä kerrallaan. Olla suunnittelematta juoksutreenejä etukäteen ja varsinkaan olla haaveilematta minkään valtakunnan juoksutapahtumista.
Toissailtana se sitten nukkumaan mennessä iski. Jos sittenkin. Varala maratonin (nykyinen Tampere maraton?) neljäsosamatka. Olisiko se mahdollista? Uskallanko toivoa?
Kevään juoksut ovat sujuneet niin hyvin kuin tällä polvella on lupa odottaa. Mutta riittääkö se siihen, että pystyisin juoksemaan 10 kilometriä, ilman että kinttu on maalissa rikkipoks?
Elokuun lopussa tulee täyteen viisi vuotta, kun aloitin haparoivan matkani osaamatta lainkaan aavistaa, minne se minut tulisi viemään. Miten hurmaava onkaan ajatus, että viiden vuoden kunniaksi pääsisin taas juoksemaan juoksutapahtumassa, juoksijana muiden juoksijoiden joukossa. Tahtoisin niin valtavasti suoda sen hetken itselleni, sillä olen sen ansainnut.
 | |
| Polvivaivaisen juoksijan selviytymispakkaus: hyppääjänpolviremmi, Vomero 6:t, MSM, molybdeeni ja glukosamiini. |
Mä niin toivon, että pystyt siihen! :)
VastaaPoistaNiin minäkin!
PoistaKatsotaan, minne kesä vie. :)
Toivottavasti unelmasi voi toteutua, mutta kulje sitä kohden kroppaasi ja ennen kaikkea polveasi kuunnellen. Tsempit hirmuiset!
VastaaPoistaSe on tarkoitus. En ole sitä ihmistyyppiä, joka väen vängällä liikkuu kipulääkkeiden voimin ja hammasta purren. Liikunnasta pitää nauttia sen aikana ja sen jälkeen. Jos polvi ei halua, että juoksen kymmentä kilsaa, niin sitten en juokse. :)
PoistaOon sitä mieltä, että unelmia kannattaa tavoitella, jos se vain suinkin on mahdollista! Toki kroppaa kuunnellen! Ei otseään pidä hajottaa! Itse ensin selän hajoamisen jälkeen heitin unelmat romukoppaan ja hanskat tiskiin, aikansa meni, mutta päätin etsiä uusia keinoja tavoitella unelmaa uudelleen, jälleen kuuluisan "viimeisen kerran", mutta totesin myös, että jos selkä edelleen ottaa ja pettää kaikesta huolimatta, olen kuitenkin yrittänyt, olen tehnyt kaikkeni sen eteen.. Tsemppiä sulle, pidetään lippu korkealla, että polvi kestää! :)
VastaaPoistaUnelmat ovat kyllä unelmoimisen arvoisia. :) Ja ehkä ne syvimmät ja tärkeimmät eivät koskaan kuolekaan, vaikka niitä kuinka yrittäisi haudata.
PoistaSelkäongelmat ovat kyllä ihan hanurista. Itse välilevyn pullistuman kokeneena tiedän, että kipeä selkä lamauttaa aika tehokkaasti.
Toivotaan, että meidän kummankin kropat kestää vielä kauan ja monet unelmat! :)
Toivon, että unelmasi voisi totetutua. Jos ei kymppi mene niin toivon, että voisit edes juosta pieniä matkoja vaikka päivittäin.
VastaaPoistaKutosen lenkki pari kertaa viikossakin olisi enemmän kuin olen pitkään aikaan uskaltanut toivoa. :)
Poista