Matkustin sunnuntaina tänne Pohjois-Karjalaan viettämään joulua. Valkoinen joulu jäi saamatta, mutta jäätä löytyy sitäkin enemmän. Killerikeleistä huolimatta olen kävellyt neljän päivän aikana 32 kilometriä ja aion tulevina päivinä kävellä vielä lisää. Tuntuu hyvältä kävellä. Tuntuu hyvältä syödä. Tuntuu hyvältä, kun tuntuu taas hyvältä.
Olen alkanut pikkuhiljaa tajuamaan, miten huonossa kunnossa olin ollut jo todella pitkän aikaa. Yhtään liioittelematta minusta tuntuu nyt kuin joku olisi taikonut minut hetkessä terveeksi. Kaikki ne lamaannuttavat ja arkea varjostaneet oireet ovat kadonneet. En edes tajunnut, miten paljon niistä kärsin, vasta kuin nyt kun oloni on normaali ja kontrasti viime kuukausien koomaan näyttäytyy niin järjettömän valtavana, että ihan itkettää. En oikeasti kykene muistamaan, milloin minusta olisi viimeksi tuntunut normaalilta. Se taas puolestaan viittaa siihen, että oireeni hiipivät elämääni kuin varkain jo kauan sitten, niin että turruin siihen turtuneisuuden tunteeseen enkä tajunnut voivani huonosti ennen kuin oireet olivat niin vahvat, etten voinut olla niitä huomaamatta.
On kuin olisin herännyt elämään: "Ai tältäkö tän touhun pitäisi tuntua? Vitsi, miten siistiä olla hengissä!"
Ihan mahtavaa.
Mutta ei elämää ilman kriisejä. Kun kroppa alkoi taas jyllätä, minulla oli taas energiaa ajatella miehiä, ja siitähän ei koskaan hyvä seuraa. Tutustuin yhteen kivaan tyyppiin ja käytiin treffeillä ja sovittiin uudet treffit. Mutta sitten tämä häiskä ilmoitti törmänneensä exäänsä, ja meidän hommamme tyssäsi siihen. Märehdin ja murehdin pari päivää ja olin varma, että siinä meni viimeinen mahdollisuuteni parisuhteeseen tässä elämässä. Kriisi huipentui jopa siihen pisteeseen, että minun oli pakko kaivaa kirjahyllystä Erlend Loen Supernaiivi. Silloin eksistentiaalinen kurimukseni on oikeasti syvää luokkaa, jos minun on turvauduttava kyseiseen opukseen. No, nyt olen päässyt yli tästä infernaalisesta mieskriisistä ja suhtaudun taas positiivisesti tulevaisuuteen ja siihen, etten välttämättä vietä loppuelämääni sinkkuna.
Mutta sitä minä vaan ihmettelen, että millaiset välit ihmisillä on yleensä exiinsä. Itse jos näen jonkun entisen poikaystävän vaikka kadulla, niin lähinnä tekee mieli juosta karkuun. Kertooko se sitten siitä, että minulla on ollut paskoja poikaystäviä, vai mistä, mutta ei minulla kyllä ole minkäänlaisia intressejä palata yhteen heidän kanssaan.
No, nyt syntyisi näköjään taas jännittävää tekstiä, mutta telkkarista alkaa Winter's Bone just nyt, joten palataan taas seuraavan kriisin merkeissä.
Olen kaveri lähes kaikkien entisteni kanssa. Halataan, kun tavataaan ja vaihdetaan aina kuulumisia. Ne on hyviä tyyppejä, vaikkeivat ehkä mun poikaystäviksi ole soveltuneetkaan.
VastaaPoistaOlen yrittänyt ystävyyttä exien kanssa, ja ensimmäisestä poikaystävästäni olin varma, että pysytään aina läheisinä. No, aika ja välimatka ovat tehneet tehtävänsä.
PoistaSuht usein kuulee tuota että "se palasikin eksänsä kanssa yhteen" ja oletan että kyseessä on vaan tapaus joka ei ole päässyt eksästään vielä yli. Ehkä viittä vailla vainaata suhdetta yritetään vielä epätoivoisesti elvyttää, joku ehkä onnellisesti palaakin yhteen (mihin suhtaudun hyvin suurilla ennakkoluuloilla). Tuollakin ko. tyypillä oli varmaan sitten asioita vielä käsittelemättä eksänsä kanssa, ja hyvä että se selvisi nyt eikä vaikka kuukausien päästä!
VastaaPoistaOma suhtautumiseni eksiini on kai melko neutraalia. Ensimmäiselle toivon kaikkea hyvää ja menestystä elämässä. Toiselle toivon ehkä vähän vähemmän hyviä asioita, mutta pääsen vielä siihen pisteeseen että hänenkään mahdollinen menestyksensä elämässä ei ainakaan haittaa minua :D
Kunhan ketutuksestani yli pääsin, mietin ihan samaa, että hyvä kun kävi jo nyt ilmi, että tyyppi oli kiinni exässään. Nyt voin suunnata katseeni uusiin uljaisiin urhoihin, haa!
PoistaMikähän noissa exissä muuten on, kun niihin on välillä niin vaikea suhtautua neutraalisti... kröhöm. Onneksi itku on yleensä vaihtunut jo aikoja sitten nauruun. ;D
Ihanaa, ihan parasta, että voit hyvin! :)
VastaaPoistaMiehet, nuo elämäni suola ja sokeri! Minä pidän yhteen entiseen yhteyttä olosuhteiden pakosta, ilman pakkoa en usko, että olisimme missään tekemisissä. Yhden entisen, nuoruuden rakkauden kanssa ollaan fb-kavereita, ei enempää. Paria entistä juoksisin minäkin karkuun. Parista entisestä haluaisin tietää enemmän, mitä heille kuuluu nykyään, uteliaisuudesta. Ja sitten on se yksi, joka viimeksi särki sydämeni ja josta en kai ole täysin vieläkään yli. Tai siitä, mitä hän minulle teki.
Mutta, en haluaisi palata heistä yhdenkään kanssa yhteen.
Olen todella onnellinen hyvästä olosta! Yritän muistaa arvostaa terveyttä jatkossakin. :)
PoistaHenkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kenenkään ei koskaan pitäisi palata takaisin yhteen exänsä kanssa, vaikka haluaisikin. Eroon on ollut jokin syy, eikä se syy yleensä poistu minnekään.
Quu, olkoon tuleva vuotesi kaikin puolin onnellinen ja hyvä! Säilyköön terveys ja hyvä fiilis ja lisääntyköön kaikki ihana. <3
VastaaPoistaMinulla on nyt niin hullun hyvä fiilis, että tuntuu kuin halkeaisin. :) Ihanaa uutta vuotta meille molemmille!
Poista