Parempi

En oikein tiedä mitä ajatella, mutta minulla on tällä hetkellä helvetin hyvä olo. Eikä tuo siis ollut sarkasmia. Parin päivän aikana henkinen ja fyysinen hyvinvointi on noussut kohisten, ja olen ihan ulapalla, missä mennään. Ensisijaisesti olen tietenkin onnellinen ja iloinen.

Viime yönä nukuin pelkässä yöpaidassa ilman pitkiä kalsareita ja villasukkia ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Aamulla heräsin poskilla terve puna eikä peilistä katsonut enää vastaan se kalpea ja väsynyt nainen, johon olin jo tottunut. Ruumiinlämpö on kohonnut takaisin normaaliin lukemiin enkä kärsi enää kroonisesta palelusta. Olen parina aamuna herännyt kello 7-10 välillä ilman herätyskelloa, eikä minua ole enää nukuttanut, vaan olen noussut pirteänä sängystä ylös. Ja mikä tärkeintä: olen halunnut nousta sängystä ylös. Lukemattomina aamuina olen jäänyt turtana ja puolihorroksessa sänkyyn makaamaan, koska en ole nähnyt syytä nousta ylös, koska en kuitenkaan olisi jaksanut tehdä mitään. Monesti olen torkkunut iltapäiväkahteen ihan vain aikaa tappaakseni. Sitten on ollut pakko nousta ylös, jotta olen ehtinyt tehdä edes vähän töitä ja raahautua harrastuksiin. Nyt olen alkanut katsella innokkaana työpaikkailmoituksia, jos hankkisin lisää osa-aikatöitä tuon nykyisen rinnalle. Eilen kävelylenkillä askelissani oli ihan eri pontta ja energiaa kuin aikoihin.

Paino oli eilisessä mittauksessa pudota humpsahtanut 81,2 kilogrammaan (BMI 25,9). Aamuissa on ollut ihanaa se, että minulla on ollut terve nälkä. Ihan kuin kehoni olisi yhtäkkiä herännyt horroksestaan ja alkanut taas itse vaatia ruokaa eikä vain ota sitä passiivisesti vastaan kykenemättä sitä kuitenkaan hyödyntämään. Ylöspäin kipuavasta painosta huolimatta olen siis viime kuukausina pakottanut itseni syömään terveellisesti ja riittävästi, sillä olen ajatellut, että kituuttaminen ei voi olla hyväksi, kun kroppa selvästi on jo muutenkin ihan pois raiteiltaan. On sanoinkuvaamattoman ihana tunne, kun elimistö alkaa lopulta imeä ruoasta energiaa, mikä heijastuu välittömästi omaan jaksamiseen, eikä niin että vatsanpohjassa on ruokaklöntti, joka vain turvottaa. Samaten suolen toiminta on vilkastunut ja ilmavaivat vähentyneet.

Toivon totisesti, että tämä olotila jatkuu, koska nyt oloni on sellainen kuin sen pitäisikin olla: normaali. Jokunen viikko sitten kirjoitin, miten minulla oli pari päivää hyvä fiilis, kunnes otin taas takapakkia ennen tätä tämänhetkistä olon paranemista. En tiedä, mistä nämä olojen vaihtelut johtuvat. Kenties kilpirauhasesta, kenties jostain muusta. Mutta voi kunpa tuo menneiden kuukausien kooma olisi nyt taaksejäänyttä elämää. Aion kuitenkin tarkkailla oireita, jos ne palaavat takaisin. Innokkaana itsediagnosoijana luulen, että oireeni ovat kilpirauhasperäisiä, mutta kilpirauhaseni ei ole vielä sanonut lopullista yhteistyösopimusta irti. Jostain syystä se toimii välillä normaalisti ja välillä taas tekee minusta lattiarätin.

Olen nyt vähän kahden vaiheilla, hakeudunko tarkempiin kilpirauhastesteihin vai en. Ehkä kuuntelen tässäkin omaa oloani, ja jos oireet alkavat taas puskea päälle, menen verikokeisiin. Mutta nyt aion vain nauttia siitä, että minusta tuntuu hyvältä. Pitkästä aikaa.