Satanen

[Musiikki: Lady Gaga - Artpop]

Tänään olivat ne kahvakuulakisat, joista viime viikonloppuna kirjoittelin. Valmistauduin niihin siten, että kuivaharjoittelin kotona viikon ajan rinnallevetoa ja työntöä peilin edessä. Varsinkin työnnön tekniikassa jokin naksahti kohdalleen, kun jostain netin uumenista luin, että työnnössä käden pitää olla suorana yläasennossa ennen kuin polvet suoristuvat. Olen tehnyt työnnön jotenkin ihan oudosti hyppäämällä, mutta kun keskityin tuohon lukemaani juttuun, alkoi oikea tekniikka avautua. Kuulatunneilla harjoittelin pienillä painoilla, etten vain vedä lihaksia samanlaiseen tilttiin kuin viime viikolla. En vetänyt, hyvä.

Tänä aamuna heräsin hyvissä ajoin, jotta ehdin joogata yhden Namaste jooga -jakson verran. Halusin vähän lämmitellä ja aukaista kroppaa ja toisaalta saada mielen rauhalliseksi. Söin aamupalaksi perinteisen puuro-raejuusto-banaani-sekamelskan ja join kyytipojaksi reilut puoli litraa vihreää teetä. Teen kittauksen seurauksena juoksin sitten kisapaikalla kolmesti kusella kolmen vartin sisällä ennen omaa kisasuoritusta.

Eilen illalla tein ehdottoman oikeaoppisen hiilaritankkauksen rakkaan ystäväni Aino Ihana Maitosuklaan avulla, sillä halusin varmistaa, että kropassa on varmasti tarpeeksi virtaa. Pelkäsin nimittäin etukäteen, että mitä jos herään aamulla samanlaisessa koomassa kuin maanantaina, kun pelkkä terveysasemalle kävely sai sydämen hakkaamaan. Olo oli onneksi suht ok, kun käppäilin perinteisen vajaan kolmen kilometrin mittaisen kahvakuulakieppini Hervannan vapaa-aikakeskukselle. Kotoanihan tuonne ei ole kuin noin puolitoista kilometriä, mutta minulla on tapana aina kiertää pidempää kautta, niin saan vähän lämmiteltyä ja vahvistettua änkyräpolvea.

No, varsinaisen kisan osallistujamäärä oli kutistunut neljään, joista minä olin ainut ensikertalainen. Muu kolmikko on käsittääkseni aiemmin kisannut ihan oikeissa kisoissa tai on muuten vain tosi pro. Yksi tempaisi 28-kiloisella, toinen teki työntöä kahdella 24-kiloisella ja kolmas LC:tä kahdella 12-kiloisella. Minä nousin lavalle yhden 12-kiloisen kanssa ja lajina niin ikään LC, kuten aiemmin suunnittelin. Mielessä oli vähän pyörinyt, josko lähtisin kokeilemaan 16-kiloisella, mutta 12-kiloinen tuntui loppujen lopuksi paremmalta vaihtoehdolta, kun kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen nostotapahtumani ja kropan epämääräiset reistailut painoivat myös mieltä. Eipä sillä, en ollut koskaan tehnyt 12-kiloisellakaan kymmenminuuttista putkeen, mutta luotin kestävyyteeni ja voimaani siinä määrin, että uskoin jaksavani 12 kilon kuulalla loppuun asti. Ja nimenomaan loppuun asti minä halusin jaksaa.

Jaksamista enemmän minua oikeastaan huoletti, pysyykö tekniikkani kasassa. Perjantain treeneissä osa työnnöistä meni ihmeelliseksi sekoiluksi, kun ajoitukseni kusi eivätkä yläkroppa ja alakroppa tuntuneet pelaavan lainkaan yhteen. Tänään kaikki kuitenkin sujui. Kun aika alkoi ja tartuin kuulaan, asiat loksahtivat kohdalleen. Kuivaharjoittelu ja virheet olivat tehneet tehtävänsä, ja yhtäkkiä kroppa vain tiesi, mitä tehdä, kun lakkasin analysoimasta liikaa. Yksi toisto hylättiin, kun puolivälin tuntumassa keskittyminen herpaantui ja oikeasta kädestä alkoivat loppua voimat. Keräsin sen jälkeen itseni kasaan ja jatkoin onnistuneesti oikealla kädellä jonnekin viiden ja puolen minuutin tuntumaan. Siinä vaiheessa tahti alkoi hidastua sen verran, että vaihdoin kättä. Olin aloittanut noin 11 toiston tahdilla minuutissa, mitä parin minuutin kohdalla säikähdin, että teenkö liian nopeasti voimien riittämisen kannalta. Hidastin tahtia tietoisesti noin kymmeneen toistoon minuutissa ja pyrin jatkamaan sillä tahdilla loppuun saakka, sillä salainen tavoitteeni oli sata toistoa kymmenen minuutin aikana. Voimien hiipuminen ja se pieleen mennyt toisto verottivat tahtia jonkin verran. Pari kertaa tekniikka alkoi lössähtää, ja seuraavat toistot otin harkiten ja ajatuksen kanssa, jotta sain paketin taas haltuun.

Aika lailla tasan kahdeksan minuutin kohdalla minulla oli 80 toistoa kasassa. Yhdeksän minuutin kohdalla 90 toistoa. Siinä vaiheessa en nähnyt mitään muuta kuin satasen. Pidin tahdin reippaana, mutta samalla keskityin, että työnnöt menevät varmasti nappiin, sillä minulla ei ollut aikaa tehdä ylimääräisiä toistoja mahdollisesti pieleen menevien tilalle. Vajaa kymmenen sekuntia ennen ajan loppumista lähti viimeinen rinnalleveto. Pysähdyin vielä räkkiasentoon hetkeksi, vedin syvään henkeä ja tein viimeisen työnnön, joka onnistui. Kolme sekuntia ennen ajan loppumista laskin kuulan maahan, nostin kädet ilmaan, hihkaisin "jee" ja tunsin, että kohta pääsee itku. No, säästin muut ihmiset itkuräkäpärskähtelyiltä, mutta kuivasin vaivihkaa silmäkulmia pyyhkeeseen.

Se kymmenminuuttinen oli kullanarvoinen. Etukäteen ajatus nostamisesta oli pelottava. Nousta nyt lavalle, kun muut katsovat suoritusta vierestä. Onneksi ihan yksin ei tarvinnut olla, sillä nostimme kahden koplissa, mutta olisin minä tarvittaessa yksinkin sinne lavalle noussut. Siinä vaiheessa mikään ei olisi saanut minua enää perääntymään. Olin päättänyt yrittää ja vaikka tiesin, että saattaisin mokailla tai etten välttämättä jaksaisi loppuun saakka, enemmän minua kalvoi ajatus jänistämisestä ja miten paljon minua harmittaisi, jos jättäisin tämän tilaisuuden nyt väliin. Mietin neljän vuoden matkaani huonokuntoisesta ja arasta sohvaperunasta siksi sekä henkisesti että fyysisesti vahvaksi naiseksi, joka nyt olen. Kyllä minä edelleen pelkään, mutta nyt minulla on rohkeutta ottaa peloistani ja epävarmuuksistani niskaote ja pyyhkiä niillä lattiaa.

Ensi kerralla kisataan sitten 16-kiloisella.

Haasta sinäkin tänään itsesi.