Kuulakilpailija

[Musiikki: Lady Gaga - Artpop]

Ilmoittauduin tiistaina kahvakuulakilpailuihin. Kyllä! En voi uskoa sitä itsekään. Kisat ovat K4 Centerin omat ja tarkoitettu vain seuran jäsenille eli kyse on kai ennemmin pienimuotoisesta nostotapahtumasta. Kai. Toivottavasti! Ainakin kun kirjoitin nimeäni listaan, siinä taisi olla peräti kuusi muuta nimeä. Joukossa toki muun muassa hallitseva Euroopan mestari.

Omaa kymmenminuuttistani lähden yrittämään 12 kilon kuulalla ja lajina LC eli rinnalleveto ja työntö. Ei ole mitään hajua onnistunko, sillä en ole aiemmin edes kokeillut mitään vastaavaa. Toki olen esim. tempausta jaksanut tehdä kahdeksan minuuttia 16 kilon kuulalla, mutta siinä kättä vaihdettiin minuutin välein. Nyt pitäisi selvitä yhdellä vaihdolla.

Perjantain treeneistä jäi sekä valaistunut että lannistunut olo. Opin nimittäin sen, että olen tehnyt puoli vuotta sellaisen pikkujutun kuin rinnallevedon väärin. Heleijaa! Nyt on viikko aikaa takoa päähän oikea tekniikka, etten huido ensi lauantaina ihan miten sattuu. Lisäksi sekä torstaina että perjantaina oli aika hyytynyt olo, sillä tiistain treeneissä päädyin sattuman oikuista tekemään penkkipunnerrusta 16 kilon kuulilla. Valehtelematta lihakset ovat edelleen kipeät. Kyse on siis alla olevan kuvan mukaisesta ähellyksestä. Maataan selällään ja nostetaan kuulia vuorotellen ilmaan. Simppeliä mutta antaa lihaksille kyytiä.

kuvalähde + harjoitteluvinkkejä

Meno oli siis perjantaina väsynyttä. Lisäksi kämmenet ovat edelleen vähän riekaleina joistain muinaisista treeneistä, kun en ole malttanut olla tarttumatta kahvakuulaan vaan teurastanut käpäläni uudestaan kerta toisensa jälkeen. Tuli niin sanottu uskonpuute, että selviänkö kunnialla ensi lauantaista, mutta sitten päätin, että minähän selviän! Pitää nyt vain antaa lihasten palautua ja toivoa että nahka ehtii suurinpiirtein kasvaa takaisin, niin olen sitten H-hetkellä voimissani. Tulevalla viikolla aionkin jättää painavat kuulat suosiolla varastoon ja treenata 8- ja 12-kiloisilla.

Loppujen lopuksi sillä miten lauantaina pärjään ei ole kovin suurta merkitystä. Jo se, että huomasin ilmoittautuneeni mukaan, on minulle älyttömän iso juttu. Kun kävelin tiistain treeneistä kotiin, minua itketti onnesta. Ja kun tajusin, että minua itketti onnesta, osa sydäntäni muuttui eheämmäksi. Menetettyäni juoksun luulin, etten koskaan saisi mistään lajista vastaavaa tunnetta kuin juoksusta sain. Sitä, miten tein mahdottomasta mahdollista ja löysin itsestäni voiman, jota en tiennyt olevan olemassa. Ja kaikista juoksukokemuksistani saan nyt voimaa ja uskoa lähteä ylittämään uutta estettä, tarttumaan minulle täysin uudenlaiseen haasteeseen. En ole kahvakuulailussa se kaikkein nopein, vahvin enkä teknisesti taitavin kuten en juoksussakaan ollut, mutta minulle riittää se, että tunnen sydämeni täyttyvän riemusta.