Poden kolmatta päivää putkeen migreeniä. Kipu ei onneksi lamauta minua, mutta on suoraan sanottuna harvinaisen vittumaista. Jomotus oikeassa ohimossa ja silmän takana alkoi tiistaina eikä ole vieläkään kaikonnut, vaikka olen levännyt ja tintannut kipulääkkeitä kitusiin. Äsken kävin vajaan viiden kilometrin rauhallisen kävelylenkin, joka auttoi ehkä jonkin verran.
Migreenistä huolimatta on tapahtunut hyviä asioita. Kävin eilen vaa'alla, joka ilmoitti yllätyslukeman 93,9 kilogrammaa. Olin oikeasti todella yllättynyt, sillä olen viime viikot ellen jopa kuukaudet killunut tiukasti 95 kilon tuntumassa. Painoindeksilaskuri ilmoitti armollisesti, että olen enää lievästi lihava, jes.
Olen alkanut taas kirjoittaa enkä tarkoita tätä blogia. Niin kauan kuin muistan olen unelmoinut kirjoittavani jonain päivänä kirjan. En ole tällä hetkellä unelmatyössäni vaikka viihdynkin siinä kohtuullisen hyvin. Joka tapauksessa olen tiedostanut entistä voimakkaammin, että kirjoittaminen on se minun juttuni. Siitä huolimatta olen viimeisten vuosien aikana hylännyt kirjoittamisen melkein kokonaan. Opiskelu, työ, liikuntaharrastukset ja seurustelu ovat ottaneet oman siivunsa, enkä ole osannut ottaa kirjoittamiselle tilaa. On totta, että olen myös ollut uuvuksissa ja todella väsynyt.
Ehkä olen nyt alkanut saada voimiani takaisin, sillä monta monituista vuotta mieleni sopukoissa majaillut tarinaidea on pulpahdellut viime aikoina vahvemmin pintaan. Kyse on itse asiassa samasta tarinasta, jota kirjoitin vuoden 2011 NaNoWriMossa. En aio jatkaa siitä, mihin yhdeksän vuotta sitten jäin saatuani 50 000 sanaa kasaan, sillä tarina ja henkilöhahmot ovat jalostuneet vuosien varrella. Toistaiseksi olen pyöritellyt niitä päässäni aina silloin tällöin, mutta tänään aloin toden teolla kirjoittaa ajatuksia ja ideoita paperille, koska nyt tuntuu vihdoin tulleen se aika, kun minulla on virtaa ja ennen kaikkea rohkeutta alkaa oikeasti työstää tarinaa paperille. Totuus nimittäin on, että suurin esteeni kirjoittamiselle on ollut pelko epäonnistumisesta. Pelkään, että tuotan paperille aivan kammottavan kakkaläjän typerine ja ohuine henkilöhahmoineen ja epäuskottavine ja ennalta-arvattavine juonineen. Nyt minulla on kuitenkin vahva halu luoda henkilöhahmoja, joihin kiinnyn ja joista välitän ja joiden tarinan haluan kertoa.
Minulla ei ole mitään määräaikoja tai tavoitteita kirjan suhteen. Voi olla, että idea hautautuu toiseksi yhdeksäksi vuodeksi, mutta yhtä kaikki minulla on tunne, että jonain päivänä kirja on valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti