Sinänsä onnellista, että aika tuntuu kiitävän.
Sama virsi jatkuu kuin aiemmissa postauksissani: käännöstöitä on piisannut ehkä aavistuksen verran liikaakin siihen nähden, että opiskelen täyspäiväisesti. Raskasta on ollut, pakko myöntää. Stressi on alkanut vaikuttaa yöuniin. Saatan herätä yöllä kolmelta nukuttuani vasta nelisen tuntia, enkä saa enää uudestaan unta, kun deadline ja tekemättömät asiat laukkaavat mielessä.
Maanantaina on onneksi kirjalyhennelmäkäännöksen deadline, ja saan yhden stressin aiheuttajan pois takaraivosta. Tiistaina on eräs kouluun liittyvä tapahtuma, jonka projektipäällikkö olen. Kun se on kunnialla takana, pystyn huokaisemaan kunnolla. Reilun viikon päästä alkava viimeinen kaksi viikkoa koulua tentteineen ja loppukokeineen eivät oikeastaan edes stressaa, vaan menevät omalla painollaan. Nuo maanantain ja tiistain jutut ovat olleet ne isoimmat pahikset parin viime kuukauden ajan.
Ne ovat vallanneet mieleni jopa niin suurelta osin, etten ole ehtinyt edes jännittää kahvakuulaurheilun Suomen Cupin 2015 ensimmäistä osakilpailua, joka pidetään 23.5. Helsingissä. Olen siis menossa sinne nostamaan, voihan nenä. Lajina on tempaus ja kuulana 16-kiloinen möhkäle. Kukapa olisi uskonut. Tempaus on aina ollut minulle se tuskallisin laji, mutta sitkeä harjoittelu ja lukemattomat toistot ovat auttaneet saamaan siitä edes jonkinlaisen niskaotteen. Paljon on vielä matkaa edessä, mutta eipä tässä jäniksen selässä ole. En ole toukokuussa menossa rikkomaan ennätyksiä, paitsi ehkä omiani. Hauras toive on jaksaa täydet kymmenen minuuttia, mutta siitä ei ole mitään takuita. Nuo ovat ensimmäiset vähän isommat ja virallisemmat kisat, joihin osallistun. Aiemmat kisani ovat olleet pieniä salikisoja, mutta eiköhän kaikki hyvin mene. Salikisoissa tunnelma ja yhteishenki kuulailijoiden kesken on ollut sydämellinen, positiivinen ja kannustava, ja uskon, että se on sitä isommissakin. Jännäähän tämä silti on.
Nyt kun olen vähän vakavammin harrastanut kahvakuulaurheilua, ostin painonnostokengätkin. Tai no, eivät nuo ilmeisesti mitkään oikeat painonnostokengät ole vaan jotkut crossfit-kengät, mutta onhan niillä aivan erilaista nostaa kuin Niken paljasjalkatossuilla. Kengät ovat Adidaksen Powerliftit, ja suurin syy ostopäätökseen oli tietysti kenkien ihana mustikansininen väri. Että tällainen ammattiurheilija, lol.
Kuvassa on myös uusin hankintani eli Climb On! -rasva. Useammalta taholta kuulin, että kyseinen möhnä parantaa ihovauriot ennätysajassa, ja koska tempaus tasaisin väliajoin (eli suurin piirtein joka kerta) raastaa kämmenet karmeaan kuntoon, ostinpa moista. Ja viikon kokeilun jälkeen uskaltaisin väittää, että kyllä se tavallista käsirasvaa nopeammin tehoaa.
Ihmissuhderintamalla olen onnellinen. Niin onnellinen, että välillä sattuu. Jokunen kuukausi sitten olin pohjattoman ahdistunut puhtaasti siitä syystä, kun tajusin, miten vaikeissa ihmissuhteissa olen ennen kärvistellyt. Nyt kun minulla on vierelläni mies, johon voin luottaa sataprosenttisesti ja jonka kanssa minun on yksinkertaisesti käsittämättömän hyvä olla, sydäntäni on samaan aikaan särkenyt, kun olen ymmärtänyt, miten väärien ihmisten kanssa olen aikaa viettänyt. On melko tarkalleen kaksi vuotta siitä, kun revin itseni irti neljän vuoden suhteesta, joka oli kestänyt ainakin kaksi vuotta liian pitkään. Silloin en edes tajunnut, miten raakileiksi se sieluni oli repinyt, miten turvaton ja ahdistunut oloni oli ollut. Alkuvuodesta saatoin vain lenkillä yhtäkkiä tuntea hirvittävää tuskaa menneisyydestä kyynelten polttaessa silmissä kovempaa kuin pakkanen poskilla. Kai se niin on, että toisinaan on päästävä riittävän kauas ja etäälle, jotta pystyy näkemään kunnolla.
Mutta pääasia on se, että nyt minun on hyvä olla. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että olen nyt sen ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan olla vielä 50 vuoden päästä. Sen ihmisen kanssa, jonka kosintaan voisin vastata kyllä. Sen ihmisen kanssa, jonka käsiin olen valmis luottamaan sydämeni ja sieluni. Nyt sen ymmärrän, ettei rakkaudessa koskaan pidä tyytyä kompromissiin. Jokaiselle on olemassa juuri se ihminen, joka pyyhkii mielestä pois kaikki murheet ja epäilykset, ja jonka kanssa voi olla juuri se ihminen, joka sisimmässään on.
On ollut erikoinen syksy, talvi ja kevät. Paljon stressiä ja väsymystä, mutta paljon myös sellaista, mitä en koskaan vaihtaisi pois.
Toivon vilpittömästi kaikkea hyvää elämääsi ja suhteeseesi, mutta suurin osa ihmisistä joutuu tyytymään rakkaudessa kompromissiin ja jo sekin on suuri onni, koska jokaiselle ihmiselle ei todellakaan ole tarjolla minkäänlaista rakkautta. Löytyy jopa todella paljon ihmisiä, joita ei ole koskaan rakastanut kukaan, ei edes omat vanhemmat. Ymmärrän, että maailman näkee eri tavalla vaaleanpunaisten lasien läpi ja rakastuminen on tavattoman itsekeskeinen tunne, mutta olen aina kokenut nättien tyttöjen vouhotuksen siitä, miten kaikille on joku, aika ärsyttävänä ja loukkaavanakin. Ei ole. Olet saanut kokea todella suuren etuoikeuden, että sinulle on. Se on hienoa ja olen iloinen puolestasi, mutta vähän vähemmän tyhjiä kliseitä, kiitos.
VastaaPoistaHöh, ei ollut tarkoitus loukata ketään kirjoituksellani. Anteeksi, jos näin on käynyt.
PoistaMutta jos tosirakkaus ja siihen uskominen on klisee, olen kliseinen mielelläni. Myönnettäköön, että olen romanttinen hömppä, joka uskoo tosirakkauden kaiken parantavaan voimaan. Olen koko elämäni ollut yksinäinen, minulla ei oikein koskaan ole ollut vierellläni ketään, johon olisin täysin varauksetta voinut luottaa tai jonka olisin kokenut olevan sielunkumppani. Se on kalvanut minua koko elämäni, ja joskus teini-iän idealistisessa huumassa päätin, että jonain päivänä löytäisin oman sielunkumppanini. Se unelma piti.
Tuohon "nättien tyttöjen vouhotukseen" en oikein osaa sanoa mitään. Suurimman osan elämästäni olen tuntenut oloni kaikkea muuta kuin nätiksi tytöksi. Peilistä minua katsoo vastaan ylipainoinen, romuluinen, epäsuosittu, epäsosiaalinen ja hivenen misantrooppinen tyttö. Vasta viime vuosina olen oppinut näkemään siellä vähän muutakin. Eikä tosirakkaus ole mikään kauniiden ihmisten etuoikeus. Sehän tosirakkaudessa on hienointa, että se koskettaa sielua tässä muuten niin pinnallisessa maailmassa.
Aiemmissa suhteissa olen pohtinut paljon, kannattaako tästä suhteesta lähteä. Minulla on periaatteessa asiat hyvin, mitä jos en löydäkään enää ketään? Se jos mikä on mielestäni itsekeskeistä: tuhlata itsensä ja toisen aikaa, koska pelkää, ettei löydä parempaakaan. Olen kuitenkin vahvasti intuitioon luottava ihminen, enkä ole halunnut jäädä suhteeseen, jossa koen, että pieni palanen sisältäni särkyy joka päivä. Mieluummin olen yksin oikeasti kuin yksin toisen ihmisen kanssa.
Olen eri mieltä kanssasi tuosta, etteikö jokaiselle ihmiselle olisi tarjolla rakkautta. Kyllä sitä on, mutta sitä vain pitää uskaltaa lähteä etsimään ja ottaa se vastaan. Jos jo valmiiksi päättää, ettei minua kukaan kuitenkaan voi rakastaa, niin selvähän se, miten siinä käy. Se, etten tyytynyt rakkaudessa kompromissiin, on tuonut minut liki 30 vuoden yksinäisyyden jälkeen siihen pisteeseen, etten ole enää yksin.
Olenko etuoikeutettu? Jaa-a. Ehkä koen asian pikemmin niin, että olen oikeutettu tähän tunteeseen. Niin kuin muuten jokainen muukin ihminen mielestäni on.
Ei tarvitse anteeksi pyydellä, mutta sinulta jää huomaamatta, että sinulla on varaa uskoa noin kuin uskot, koska sinulla on se nätti naama. Rakkaus kuitenkin on aivan uskomaton etuoikeus, jota ei todellakaan kaikki saa kokea, joten älä vähättele sitä sanomalla, että sitä on tarjolla kaikille. :) Kaikkea hyvää kuitenkin elämääsi! :)
PoistaEn vähättele ketään enkä kenenkään tuntemuksia, mutta minusta on yksinkertaisesti älytön ajatus, että vain kauneilla olisi mahdollisuus kokea tosirakkautta. Kun se oikea sattuu kohdalle, ulkonäöllä ei oikeasti ole mitään väliä. On varmasti niin, ettei tosirakkaus osu kaikkien kohdalle, mutta uskon, että tässä porukassa on niin stereotyyppisesti kauniita kuin rumia. Ehkä sillä nätillä/komealla pärställä on helpompi saada toisen huomio, mutta jos sisin on musta, niin ei sitä kukaan kauan katso.
PoistaRakkauden- ja onnentäyteistä kevättä meille kaikille! :)
Q, on ollut ihana lukea näitä onnellisia kuulumisiasi! Uskalla kertoa jatkossakin. Kaiken kokemasi jälkeen olet löytänyt tosirakkauden ja kuvailet tämän hetkistä onneasi niin, että se herkistää. Kaikki kertomasi luo uskoa siihen, että itsekin voi vielä joku päivä kenties kokea tuollaista ihanuutta, tasapainoista rakkautta. Sillä siinä vaiheessa, kun kadottaa ja menettää luottamuksen/uskon rakkauteen, voi katkeroitua. Ja sitä en tahdo!
PoistaEi se ole tuulesta temmattu se ajatus (vai onko se klisee?) että on ensin on arvostettava ja rakastettava itseään, että voi toista rakastaa ja saada rakkautta. Toinen voi auttaa siinä itsensä rakastamisessa ja hyväksymisessä, mutta lähtökohtana on oltava se, että itse hyväksyy itsensä sellaisenaan. Jos ajattelee itsestään vika-keskeisesti, niin miten voi nähdä toisissakaan ihmisissä (rehellisesti) hyviä asioita.
Kun katselen ympärilleni, näen eri-ikäisiä, näköisiä, mallisia, kokoisia ja erilaiset luonteenpiirteet omaavia pareja! Kuka meistä asettaa raamit sille, ketkä sopivat ulkoisesti yhteen? Johtaako nätti naama aina tosirakkauteen? Voiko vähemmän ulkoisesti viehättävä löytää myös sielunkumppaninsa? Olenko itse valmis päästämään toisen ihoni alle, näkemään sydämeni ja sieluni valoineen ja varjoineen?
Kaikkien meidän soisi kokevan rakkauden, rakkautta! Jospa emme itse ainakaan olisi esteitä omine ennakkoluuloinemme ja vähättelyinemme! Rakastaminen vaatii avoimuutta, sitä että uskaltaa aidosti koskettaa ja tulla kosketetuksi.
Ei-nätistä ulkomuodostani huolimatta on ehkä olemassa joku minua varten. Emme ole vain vielä kohdanneet. Siitä ajatuksesta pidän kiinni. <3
Ihanaa kevättä meille yksin tai yhdessä!
Tosirakkaus on kaikkia ihmisiä varten, sitä mieltä minä olen. Olipa kaunis, ruma, pitkä, pätkä, laiha, lihava tai ihan vaan perustyyppi, niin kyllä tästä maailmassa on takuulla olemassa vähintään se yksi ihminen, jonka kanssa ajatukset ja sielut osuvat kohdilleen.
PoistaJa kyllä, sinulle on olemassa se joku ihana, sinulle maailman paras mies! Olet hienoa ihminen ja löydät kyllä hänet, ennemmin tai myöhemmin. Uskon, että kun kuuntelee sydäntään, elämä kuljettaa sinne, minne pitääkin. Aiempi pitkä suhteeni tuntuu nyt suorastaan painajaiselta. Siinä hetkessä sitä ei huomannut, mutta onneksi lopulta älysin kuunnella sisäistä ääntäni, että ei, minun onneni ei ole tässä. Irrottautuminen ja lopullisen päätöksen tekeminen oli vaikeaa, mutta onneksi sen tein. Nyt on kaikki niin paljon paremmin. :)
Ihanaa lukea, että olet onnellinen ja löytänyt sen oman rakkaasi, vaikka stressiä työ- ja kouluhommista tullutkin. Ja ihan mielettömästi tsemppiä kahvakuulakisoihin!
VastaaPoistaVihdoinkin tuntuu, että olen elämässäni löytänyt jonkinlaisen rauhan ja tunteen, että tässä minun kuuluu olla. Stressiä on, mutta kyllä siitä hengissä selviää. Aion kyllä nauttia kesälomasta täysillä. :)
PoistaKiitos tsempistä!
Olipa kiva lukea kivoja kuulumisia! :) Tsemppiä kahvakuulakisoihin ja ihanaa, että rakkausrintamalla on ihanaa. :)
VastaaPoistaIhanat kuulumiset! <3 <3
VastaaPoistaNyt taidat olla jo kesälaitumilla opiskeluistasi! :) Miljoonat tsempit ja onnentoivotukset viikonlopun kisaasi! Olemme hengessä mukana, kun taistelet itseäsi vastaan ja rikot omia ennätyksiäsi! Niin ja näytä samalla niille kaikille rautaisuutesi! ;)
Kiitos tsempeistä! <3 Ne ehtivät ajoissa perille, mutta olen ollut ihan mölli tämän blogin kanssa, ja kaikki tekstin tuottaminen tänne kommentteja myöten on jäänyt unholaan.
PoistaOmia ennätyksiä en tällä kertaa rikkonut, mutta koska minulla ei ennestään ollut 16-kiloisella tempauksesta virallista kisatulosta, niin siltä osalta kyllä tein uuden ennätyksen. Yhdelläkin toistolla tosin olisin sen tehnyt. :)