[Musiikki: Lana Del Rey - Ultraviolence]
Viime sunnuntain astangajoogassa tehtiin spagaattivenytyksiä, ja siitä innostuneena olen nyt tehnyt kyseisiä venytyksiä kotona peräti kahtena iltana. Tavoitteeni on joku kaunis päivä päästä sekä pitkittäis- että poikittaisspagaattiin. Ensiksi mainittu on huomattavasti lähempänä kuin sivuttain tehtävä, jossa pylly jää vielä noin 40 senttimetrin päähän lattiasta. Mutta aikoinani olen jokailtaisen venyttelyn tuloksena saanut lopulta kämmenet lattiaan, joten miksen voisi aivan yhtä hyviä venyä spagaattiinkin, kunhan vain jaksan harjoitella?
---
Juhannus sujui sen kummemmitta kommervenkkejä. En ollut missään mökillä tai juopottelemassa. Lauantain lötköttelin kotosalla ja seurasin pakastimen sulamista. Olen saanut jonkinlaisen rauhan loppukeväästä minut vallanneen ahdistuksen kanssa. Olen parin viime päivän aikana ymmärtänyt lopulta antautua melankolialle ja tarpeelleni vetäytyä omiin oloihini. Mieleni haluaa jostain syystä nyt kääntyä sisäänpäin, ja kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen tunteet johtuivat luultavasti siitä, että kamppailin vastaan. Yritin kovasti olla seurallinen ja sosiaalinen, vaikka todellisuudessa kaipasin ympärilleni vain hiljaisuutta ja tilaa.
Monesti haaveilen, että osaisin olla normaali niin kuin yhteiskunta normaalin käsittää. Että osaisin asettua järkevään parisuhteeseen, hankkia ainakin yhden lapsen, säännöllisen toimeentulon ja oman asunnon. Että minulla olisi iso ystäväpiiri, jonka kanssa viettää trendikkäitä illanistujaisia. Välillä minuun iskee varmaan joku kolmenkympin kriisi, kun tajuan, että asun pienessä kaksiossa kissan kanssa enkä ole millään lailla "vakiintunut". Mutta kun mietin asioita, tajuan että tällä hetkellä haluan elämäni olevan juuri tällaista. Rakastan tätä vapautta, omaa rauhaa ja tietynlaista haahuilua. En ole vastuussa kellekään muulle kuin itselleni. Olen myös tajunnut, että haluan ihan oikeasti opiskelemaan syksyllä. Pääsykokeet olivat kesäkuun alussa, ja suoriuduin niistä mielestäni keskinkertaisemmin kuin koskaan ennen. En ole millään muotoa varma pääsystäni sisään, mutta toivon kovasti.
Välillä tämä erakkoluonteeni vähän pelottaa minua. Joskus mietin, hukuttaako se minut alleen, mutta toisaalta se on niin olennainen osa minua, että kai minun on vain kuljettava sen kanssa sovussa.
Aluksi piti kirjoittaa vain lyhyt päivitys spagaattisuunnitelmistani. Nämä yöt vain tahtovat olla vähän tämmöisiä, että ajatus kulkee selkeämmin ja itsestään tekee oivalluksia ihan eri tavalla kuin päivän hälyssä.
Vau, mun ei tartte edes haaveilla spagaatista. Kämmenet lattiaankin on vielä haaveilun tasalla, mutta ehkä mäkin pääsen sinne asti vielä joskus. Toisaalta, olen aina ollut luonnostaan jäykkä. Vai voiko niin sanoa? Muistan kyllä, että jo ala-asteella koulussa muut olivat paljon notkeampia kuin minä. Onneksi en edes ole halunnut voimistelijaksi. :P
VastaaPoistaEi kun nimenomaan pitää haaveilla ja lähteä toteuttamaan haavetta. :) Kyllähän osa ihmisistä on jäykempiä kuin toiset, mutta uskon, että jos ei ole luustossa ja nivelissä mitään rakenteellista estettä, kuka vain pystyy venymään vaikka minne, kun tarpeeksi harjoittelee. Itse sain kämmenet lopulta lattiaan, kun tein joka ikinen ilta 60-90 sekunnin eteenpäintaivutuksen. Kyseinen venytys on edelleen ohjelmistossa, sillä meikän jalkalihakset kramppaavat öisin ja selkä menee tuhannen jumiin, jos en venyttele. :|
VastaaPoistaSpagaattivenymistavoitteelle iso peukku! Sivuraideajatuksille <3! On tärkeää ulkopuolisista paineista ja voisiko sanoa normeista huolimatta elää itsensä näköistä, itselle sopivaa elämää.
VastaaPoistaSpagaattivenytykset ovat tuntuneet suhteellisen epämiellyttäviltä, mutta niiden jälkeen on kintuissa aika muikean avonainen olo, joten harjoitukset jatkuvat. :)
PoistaKyllä oma elämä pitää itselleen elää, eihän siitä muuten tule tolkkuakaan.