Elämä on jo pitkään tuntunut innottomalta ja tasapaksulta. Kai tämä on sitä legendaarista oravanpyörää. Viikot kuluvat konttorirottailessa, ja töiden jälkeen käyn kuntoilemassa. Viikonloppuna yritän kerätä voimia, mutta viimeistään sunnuntaina alkaa seuraava viikko ahdistaa. Omituinen kierre, jossa kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti tympäisee, ja tympäisystä seuraa huono omatunto, kun tuntuu turhalta ja väärin olla tympääntynyt, kun kaikki on hyvin. Ahdistaa.
Oivalsin, että tarvitsen jonkin tavoitteen. Tarvitsen myös jotain muutosta liikuntarutiineihini. Olen yrittänyt tehdä kuntosalista päälajini ja käydä nostamassa puntteja kolmesti viikossa, mutta HeiaHeia kertoo karua tilastoa: tänä vuonna kuntosalikertoja on kertynyt 89. Luku ei sinänsä ole huono. Kaikkien muiden liikuntojeni ohella tuo riittää pitämään lihaskunnosta huolta. Mutta ei se varsinaisesti 156 ole. Jokin siis tökkii, ja on keksittävä jotain uutta.
Päätin alkaa taas juosta säännöllisesti.
Sen lisäksi, että päätin alkaa juosta, päätin osallistua ensi elokuussa puolimaratonille.
En suoraan sanoen tiedä, mitä tästä tulee, koska kondromalasiapolvellani saattaa olla oma sanansa sanottavana. Mutta päätökseni jälkeen minulla on ollut parempi ja toiveikkaampi olo. Juoksu on aiemminkin parantanut minut. Ehkä nyt on taas sen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti