Silmäilin nopeasti läpi, mitä olen tänne alkuvuodesta 2018 kirjoittanut. Olin siinä vaiheessa toipunut jo kohtalaisen hyvin vuoden 2017 välilevynpullistumasta, mutta päätin lopullisesti luopua kahvakuulaurheilusta. Laji oli menossa eteenpäin, ja myös naiset alkoivat kisata yhä enenevissä määrin työnnössä ja long cyclessä kahdella kuulalla, mikä on siis ihan loistava juttu. Siihen saakka naiset olivat tehneet työnnön ja long cyclen yhdellä kuulalla. Minun kohdallani se kuitenkin tarkoitti lopullisen naulan lyömistä oman jatkoni arkkuun. Selkäni ei tulisi ikinä kestämään esimerkiksi long cycleä kahdella 16 kilon kuulalla sitä isommista painoista puhumattakaan. Harrastelu niin sanotuilla pikkukuulilla ei kiinnostanut. Myös ajatus tempauksesta 24-kiloisella kuulalla alkoi tuntua erittäin kaukaiselta ajatukselta, kun muut kisaajat huitelivat tuloksissaan jo kaukana edellä enkä itse ollut vielä temmannut edes 20-kiloisella. Riskit lajin jatkamisessa tuntuivat liian suurilta hyötyyn nähden.
Lisäksi olin alkanut viihtyä GOGO:lla, johon otin syksyllä 2017 jäsenyyden. Oli mukava harrastaa itsekseen ja anonyyminä, vaikka toki kaipasin vanhaa kuulaporukkaa, josta oli muodostunut minulle eräänlainen perhe. Olen aikamoinen erakko, ja siksi minusta oli ihanaa, kun tunsin kuuluvani johonkin yhteisöön. Joka tapauksessa nautin uusista liikuntamahdollisuuksista ilman suorituspaineita tai kisatavoitteita. Hurahdin bodypumpiin, joka sinänsä on vähän pöljä laji: snadeilla painoilla hirveällä tahdilla hirveä määrä toistoja. Lopulta siinä kävi niin, että vuodenvaihteessa 2018–2019 sain uuden välilevynpullistuman. Sitä ei todettu missään kuvauksissa, mutta siinä vaiheessa tunnistin välilevylliset tuntemukset vaikka unissani. Kipujakso rajoittui muutamaan päivään, mikä oli suoranainen ihme. Sen sijaan pullistuman aiheuttamat tunnottomuusongelmat vasemmassa jalassa olivat huomattavasti mittavammat kuin aiemmissa pullistumissa.
Muistan, miten alkuvuodesta 2019 koipeni oli kuin puupökkelö, kun puutuneisuus ulottui jopa polven yläpuolelle. Kävin Yogalates-tunnilla, enkä kyennyt ollenkaan tasapainoilemaan vasemman jalkani varassa soturi kolmosessa, koska vaikka kuinka yritin lähettää aivoista signaaleja reisilihakselleni: "Kannattele minua! Pidä minut tasapainossa!", tuntui kuin se ei olisi ymmärtänyt yhtään, mitä halusin. Lopulta nojasin vain eteenpäin oikean jalat varpaat lattiassa, koska sen pidemmälle en pystynyt menemään. Onneksi puutuneisuus alkoi pikkuhiljaa hellittää, mutta vieläkin vasemman pohkeen puolivälistä nilkaan ja varpaisiin jalassani on koko ajan pieni puutuneisuuden tunne. Samalla alueella ihossa on myös tuntopuutosta. Lihasvoima ja -hallinta on onneksi kehittynyt, mutta alkuun puoliero jalkojen koordinaatiossa ja voimassa oli ihan käsittämätön.
Sain työterveydestä lähetteen fysioterapiaan ja samoihin aikoihin bongasin GOGO:n järjestämän niin ikään fysioterapeutin järjestämän Terve selkä -kurssin. Näiden kahden fysioterapeutin avulla uskalsin viimein aloittaa käymään kuntosalilla. En ollut koskaan aiemmin tohtinut mennä kuntosalille, koska minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä niillä kaikilla vempeleillä pitää tai edes kannattaa tehdä. Sain itselleni räätälöidyn ja selän välilevyhistorian huomioon ottavan kuntosaliohjelman, jota olen muutamien hienosäätöjen myötä treeanannut noin vuoden verran 2–3 kertaa viikossa. Selkäni ei ole pitkään aikaan ollut näin hyvässä kunnossa. Toki se välillä jumittaa ja kipuilee, mutta se on selvästi vahvistunut, ja samalla oma mieliala on kohonnut, kun ei tarvitse pelätä, että treenaaminen rikkoo selän vaan päinvastoin. Vuoden treenaamisen jälkeen jotain tuloksia alkaa jo näkyäkin: lihakset ovat muhkeammat ja kehossa on uudenlaista ytyä ja ponnekkuutta aiempaan verrattuna.
Vastoinkäymisiä tulee elämässä vääjäämättä, mutta kun on tarpeeksi tahtoa, uusi polku löytyy aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti