Hampaaton

Loppusyksystä puraisin ruokaan eksynyttä kiveä ja päädyin sen seurauksena suuhygienistin pakeille. Siitä alkoi sitten varsinainen hammaslääkärikierre, joka huipentui tänä (eilen) aamuna molempien alaviisaudenhampaiden poistoon. Olin tietysti etukäteen ihan paniikissa, kuten asiaan kuuluu. Vitsailin, että nyt tulee varmasti verenmyrkytys ja kuolen, vaikka oikeasti sisimmässäni pelkäsin. Näin mielessäni kauhukuvia, miten hammaslääkäri tunkee suuhuni valtavat tongit ja kiskoo hampaat irti, niin että alaleuka vain ruksaa iloisesti.

Kaivoin sitten jemmasta muinaiseen välilevynpullistumaan määrätyt ikivanhat Panacodit ja nappasin niitä aamulla ennen operaatiota pari naamaan en niinkään kivun takia vaan hermojeni lepyttämiseksi. Siinä hammaslääkärin tuolilla makoillessa olo olikin aika epätodellinen, kun puudutusaine, jota oli ängetty suuhun kuuden ruiskullisen verran, sai sydämen hakkamaan. Itse hampaidenpoisto ei loppujen lopuksi sattunut yhtään. Hampaat porattiin kahtia, jotta ne saatiin helpommin irti, mutta epämiellyttäviä rutinoita ja kirskuntoja lukuun ottamatta varsinaista kipua ei ollut. Sanoinkin lähtiessä hammaslääkärille ja -hoitajalle: "Kiitos, tämä oli miellyttävämpi kokemus kuin olin osannut odottaa." He olivat koko operaation ajan ihan kamalan ystävällisiä ja kertoivat koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu, että ihan oikeasti minua alkoi itkettää se huomaavaisuus.

No, sen verran olen kaikkia netin kauhujuttuja viisaudenhampaista lukenut, että tiesin pahimman olevan vasta edessä. Paluumatkalla kotiin jäin apteekin kohdalla bussista pois ja kävin ostamassa minulle määrätyn antibiootti- ja kipulääkearsenaalin. Minulla oli suussa kaksi harsotuppoa ja näytin ja kuulostin luultavasti puhevikaiselta hamsterilta, kun selitin proviisorille, että tämmösiä troppeja pitäis saada. Kotiin päästyäni köllähdin sohvalle katsomaan telkkaria, ja sitä mukaa kun puudutus alkoi hiipua, suuhun ja päähän alkoi sattua melkoisesti. Kipulääkettä vain naamariin. Siinä vaiheessa leukani oli alkanut omaksua ridgeforrestermaisen jylhän habituksen. Nauratti aina kun kävelin peilin ohi, mutta valitettavasti hihittely sattui.

Koko päivän on tietysti ollut kamala nälkä, ja ottaa päähän jo nyt kaikki smoothiet ja pinaattikeitot, joilla olen yrittänyt nälkää hillitä. Se on kuulkaas niin, että raavas nainen ei millään litkuilla elä!

Kipu on tällä hetkellä suht hyvin hallinnassa, vaikka suuta jomottaakin jonkin verran. Illan kahvakuulailut jäivät luonnollisesti väliin ja niin jää perjantain tuntikin. Toivottavasti tiistaihin mennessä olo olisi jo sen verran normaali, että pääsisin kuulailemaan.